Kun hän jälleen sukelsi pinnalle, odotti hän viimeisen hetkensä koittavan. Hänen voimansa olivat pettämäisillään.
Mutta vaara oli ohi. Tuon kummallisen vanhuksen huomio kiintyi purteen, joka äkkiä liukui hänen näkyviinsä. Hän tarttui keksiin ja ryhtyi haromaan airoaan veneeseen.
Pykälä ja Kevätesikko kiskoivat Kolumbuksen purteen ja panivat hänet nukkumaan lämpöiseen komeroonsa.
2.
Kun Kolumbus seuraavana aamuna heräsi, oli aurinko korkealla taivaanlaella. Ei lehtikään liikahtanut rantalepikoissa eikä kuvastinkirkkaalla lahdella näkynyt värettäkään. Gullkronan selällä kävivät hiljaiset, kirkkaat mainingit.
Pursi oli kiinnitetty itäiseen niemenkärkeen. Lahden pohjukkaan, missä rannan kasvisto hohti punaisena ja punasinervänä, olivat toverit virittäneet nuotion. Klopstock paistoi perunoita, ja kovalla, kostealla santapohjalla liki vesirajaa tallusteli Pykälä ympäriinsä paljain jaloin ja keppi kädessä. Hän huvittelihen kartoittamalla ulkosaaristoa muistinsa mukaan mahdollisimman suuressa mittakaavassa. Suuret saariryhmät merkittiin kukilla, jotka oli pistetty hiekkaan niinkuin eriväriset liput. Rosala: punasinervä ranta-asteri, Vänö: kullankeltainen alpi, Nötö: valkea matara, Kökar: punainen rantalaukka. Utön majakka oli runsaskukkainen kuismaheinä, Aspön kirkko päivänkakkara ja Jurmon kirkko suuri, syvänsininen kellokukka.
— Missä Kevätesikko on? Kolumbus kysyi.
— Kaaronin puheilla.
— Onko ukko vielä täällä?
— Hänen verkkoveneensä on kiinnitettynä niemen taakse.