Kevätesikko oli huutanut äänensä käheäksi. Eikä vanhus enää laisinkaan kuunnellut. Puoliksi tyhjennetty taskumatti teki hänet perin levottomaksi.
— Ryyppy on sika poikaa ruoan päälle, hän yritti sanoa.
— Hän saa useampia ryyppyjä, kunhan hän kertoo, mistä tulee.
Vanhus tyhjensi toisen maljallisen, maiskutti hyvillään ja lipoi kielenkärjellä suloisen kosteuden huuliltaan.
— No, nyt hän puhuu siitä meille, Kevätesikko huusi.
— Minä tulen kaukaa, aina Vänöstä saakka, ja sieltä minä olen syntyjänikin.
— Minä luulen, että hän tulee Vraköstä, kirkui Kolumbus vanhuksen toiseen korvaan.
— Minä kuulen niin huonosti.
— Vraköstä.
— Ei, ei, siellä minä en ole koskaan ollut maissa.