Pykälä oli suunnannut kiikarinsa tuulenpuolella olevaa linnunkuvattajain kojua kohden.
— Katsokaa ampumakoloa! — Näettekö mitään? — Emme. — Kiviseinän yläpuolella välkkyy kiväärinpiippu ja pyssymies tähtää meitä.
— Käännymmekö?
— Siitä ei ole apua. Tuolla näen aukon. Alemmaksi! Aivan niin.
Kevätesikko käänsi isonpurjeen toisaanne. Nyt saattoivat kaikki erottaa ampumakolon matalalta, pieneltä saarelta. Mutta mitään epäilyttävää ei ollut havaittavissa.
— Olet nähnyt näkyjä. Pykälä!
— En. Pidä jumala mielessäsi, Kolumbus! Nämä ovat Vrakön vesiä, ja sinä olet merirosvon pyssynkantamissa.
Pursi liukui uhkaavan saaren ohi.
Samassa pamahti laukaus. Merilokki putosi siipiään räpyttäen ja mäiskähti veteen juuri keulan edessä. Pykälä nosti kuolleen linnun purteen. Kevätesikko käänsi tuuleen. — Tulkaa tänne! huusi Pykälä. Tulkaa tänne hakemaan saalistanne!
— Hieno laukaus, kautta kunniani! Kolumbus huudahti.