Ukon katse tutki nopeasti Kevätesikkoa ja siirtyi Kolumbukseen.
— Ja hän tahtoo oppia verkkoa paikkaamaan.
Kolumbus siirtyi pöydän ääreen talollisen toiselle kupeelle.
— Niin, sitä todellakin haluan. Kutomaan verkkoja ja laskemaan niitä, käsittelemään pyssyjä ja metsästämään, rakentamaan veneitä ja purjehtimaan — se olisi minun mieleni mukaista elämää.
— Etkö sinä luekaan papiksi?
— Nyt olen saanut tarpeekseni lukemisesta. Haluan kerrankin elää saaristolaisen elämää. Teistä se varmaan tuntuu uskomattomalta, mutta ajatelkaahan omia nuoruusvuosianne, niin ymmärrätte minun haluni saaristoon ja merelle. Eikö teille itsellenne tullut joskus halu kokea toisenlaista elämää kuin se, missä olitte kasvanut — tuollaista hiukaisevaa kaipausta, joka kirvelee rintaa.
Henrika ei enää käytellyt käpyä. Hän kuunteli.
Hänen kasvojensa yli hivui pilven tavoin tumma punastus.
— Purjehtikaa te, pojat, Föglöhön ja tulkaa takaisin syyspuoleen! jatkoi Kolumbus. Minua ei lainkaan haluta vierailla pappiloissa. Minä jään tänne.
Hän pani pöydälle talollisen eteen kiiltävän kultatukaatin.