Tapasimme vanhan isännän kotosalla. Hän oli sisälle astuessamme kammarissaan tekemässä poikansa kanssa joitakin laskuja. Lienemmekö tulleet sopimattomaan aikaan vai miten, se vaan, että oudon kylmäkiskoisesti vieraat vastaan otettiin; yleensä näet pitkin matkaamme olivat ihmiset olleet hyvin ystävällisiä ja kohteliaita, minne vaan olimme tulleet, tarjoten mitä talossa vaan parasta löytyi. Hiukan oudolta tuntui meistä siis tuo ynseä vastaanotto. Tuskin tervehdittiin ja istumaan käskettiin, puhelemisesta ei puhettakaan: jätettiin vieraat vaan siihen niine hyvineen. Ei tehty edes noita tavallisia kysymyksiäkään. — Vasta jonkun ajan päästä talon nuorimies pistäysi muutaman sanan haastamassa.
"Täällä sitä oisi", kävi joku nainen kappaleen ajan kuluttua ovelta sanomassa.
Kun arvasimme sillä ruokaa tarkoitettavan, niin menimme uteliaina katsomaan, mitä hyvyyksiä siellä sitten oli.
"No — istu ja pala! Silakkaa, leipää, piimää! Ja porokuninkaan talossa!" — Siinä koko kestitykset!
Täytyihän sitä näön vuoksi hiukan maistella kuitenkin, vaikka veneessä olisi itsellämme parempaakin ollut. Ja sitten maksettiin ja lähdettiin.
"Semmoista se on, kun pohattain tykö menee. On totta vie 'aristokraattinsa' sydänmaassakin." Niin päättelimme kun pettynein toivein ja äkäisin mielin astelimme jälleen veneellemme.
Saimmepa kuitenkin taasen tekemistä, joka hiukan karkotti äreää tuultamme, joskin se toiselta puolen antoi uutta syytä suuttumukseen. Talon kohdalla olevan koskenkorvan näet olivat tukit kerrassaan sulkeneet. Tuo muutoin vähäpätöinen korvake oli tuosta muuttunut oikein mahtavaksi kuohuksi. Keskiväylää siitä kaikki vesi hyömälsi tulista vauhtia, painautuen kautta kapean uran, jonka tukit olivat sille jättäneet, niin valtavana aallokkona ettei siihen pienellä veneellä ollut yrittämistäkään. Kahden puolen väylää olivat tukit pitkin jos poikkikin patouneet pohjakallioita vastaan aika ruuhkiksi. Ja yhä uusia pölkkyjä niitä tuli, mitkä tulista vauhtia kiitäen alas väylää, mitkä jyrinällä syösten patoutuneita vasten, kiilautuen niiden alle ja väliin ruuhkaa yhä suurentamaan.
Kova oli paikka tuossa eikä yhtään miestä apuna. Sanottiin tukkijätkäin menneen ylemmäksi joelle, jossa oli vielä pahemmin padonnut Eihän siinä siis muu neuvoksi kuin käy käsiksi vaan ja oikein olan takaa.
Panttiin kova kovaa vastaan ja toisenhan siinä tietysti täytyi myöten antaa. Ryskien se pakeni vene eteenpäin yli ruuhkan, kolmen pojan jäntevästi ponnistaessa. Eikä siinä tuntikausia siekailtu ennenkun "Täräys" taas keinui selvillä vesillä, s.o. oli yli tuon parikymmentä metriä pitkän ruuhkan vedettynä. — Niin oli siis taasen vaikeudesta suoriuduttu.
Puolipenikulmaa me vielä sinä iltana keinottelimme eteenpäin, yöpyen Viirin taloon. Siellä panetimme yönseutuna varalistat veneen pohjan jo pahasti hampulle käyneiden "koreiden" eli saumakohtain suojaksi. — Päivämatkamme oli mielestämme sangen lyhyt käytettyyn aikaan ja kovaan työhön nähden; emme aavistaneet tulevan aikoja semmoisiakin vielä, että parin penikulman taipaleella saisimme hikipäin puskea kolmatta vuorokautta. —