"No eihän se talo aivan anhiton ole siitäkään", oli vanhan isännän vastaus aina, kun kysyimme saisikko sitä ja sitäkin. —
Muutoin, vaikka tuo talonpoikais-pohatoissa tavallinen pöyhkeys tahtoikin esiin pistää, puheissa varsinkin, oli kohtelu täällä kuitenkin toisellainen kuin edellisen porokuninkaan luona.
Syötyämme ja tarpeelliset eväät varustettuamme, lähdimme puuhaamaan venettämme poikki niemen. Tukit olivat nimittäin padonneet Pirttikoskenkin pahasti, vaan tukkilaiset näyttivät kuitenkin olevan kovin vastahakoiset avuksi lähtemään, kun näet olivat siinäkin väylää hiukan aukoneet. Saimmekin hevosen talosta ja vedätimme veneen niemen poikki, pahimman kosken ylipuolelle. — Sauvomista sitä oli siitäkin vielä aikalailla, ennenkuin pääsimme toista kilometriä talojen ylipuolella Auttijoen suulle.
Hauskalta todella tuntui saada vihdoinkin jättää Kemi-joki kaikkine vastuksineen selkänsä taakse. Täytyy näet tunnustaa, että vaikka se nyt olikin noustuna, tavattoman vaivaloista matkaa tuo kuitenkin oli ollut Eikä retkemme ollut tähän saakka juuri suurta nautintoa meille vielä tuottanut. Masentua kuitenkaan ei mielten annettu, ei matka-innon laimeta, sillä tästä lähtien, niin toivoimme, matkan hauskempi puoli vasta alkaisi, vastukset väheneisivät, kulku helpponeisi, kaikki kävisi paremmaksi. Talossa oli kyllä meille sanottu, että kyllä siellä vieläkin kova monet kerrat eteen koituisi, vaan huoli siitä, kunhan pienemmille vesille vaan päästiin ja erilleen noista kiusankappaleista tukeista, niin kyllähän kaikki muut vastukset aina voitettaisiin. Hyvillä toiveilla ja ilomielellä jätimmekin nyt hyvästit Kemijoelle, jota parikymmentä penikulmaa olimme nousseet kahdeksassa päivässä, saaden taistella monenlaisten vaivojen ja vastusten kanssa.
Mitä muutoin tukkoihin tulee, joiden kanssa olimme saaneet niin vastenmielistä tuttavuutta tehdä, ihmetytti meitä varsinkin se, että pitkin matkaa melkein kaikki puut olivat kuorimattomia. Arvaa kyllä, mimmoiseksi jo moinen joukko tuoreita, pihkaisia puita muuttaa veden niinkin valtavassa joessa kuin Kemijoki onkin. Mutta kun vielä sen lisäksi irtaunut puunkaarna jää mätänemään koskiin ja suvantoihin, niin ihmekkös, jos kalat joesta vähenevät; mikäpä kala olostuisi asumaan tuommoisessa pihkavedessä. Kun ihmettelimme tuota seikkaa muutamalle isännälle, kysyen, eikö kuoripäällisten puiden laskeminen ole laissa kielletty, arveli hän: "Kyllähän se laissa kielletty on, vaan siitäkös ne tukkipohatat välittävät… Maksavat vaan sakot ja sillä hyvä. Ennenhän kannattaakin muutamia satoja sakkoja suorittaa kuin ruveta kuorituttamaan satojatuhansia tukkeja… Se tulisi tuhansia maksamaan… Ja tuleehan ne kuitenkin kuorituiksi, ennenkuin jokisuulla ovat; siitä kosket kyllä huolen pitävät… Mitäpä ne muusta semmoiset välittävätkään kuin omasta kukkarostaan, tulipa sitten muille ihmisille kuinka suuret vahingot hyvänsä." —
Ennenkuin eroamme Kemijoesta, tahdon vielä lisätä jonkun sanan yleensä oloista ja elannosta Kemijokivarsilla, sen verran kuin pikaisella matkallamme niitä tulimme huomioon ottaneeksi.
Jos tahtoo lausua arvostelunsa ainoastaan sen mukaan, mitä silmä näkee, niin täytyy myöntää näiden seutujen olevan parhaimmin asuttuja ja varakkaimman näköisiä koko Pohjanmaalla. Talot ovat näet muhkeita jo päältä katsoenkin eikä viljavainiotkaan niiden ympärillä vähäpätöisiltä näyttäneet. Aina ei tuo arvostelu saata viedäkkään erhetykseen, sillä kyllähän Pohjanmaalla paljon äveriäitäkin taloja löytyy. Kuitenkin, joka pohjalaisen luonteen tuntee, tietää myöskin, että yhtenä sen pääomituisuutena on ylpeys, loistelevaisuus. Ja sepä se vaikuttaa paljon tässäkin suhteessa. Pohjalainen näet tahtoo, että talon pitää näyttää joltakin jo ulkopuolellekkin, olipa sitten varallisuuden laita muutoin vaikka niin ja näin. Voipi sanoa, että kun savolainen tai karjalainen perustaa talon, raivaa hän ensiksi itselleen peltoja niittymaita, hankkii karjaa ja puuhaa yleensä taloudellisen toimeentulonsa vakaannuttamiseksi, tyytyen itse sillä välin asumaan pienessä mökkipahasessa. Sitten vasta, kun hän näkee tulevaisuutensa turvatuksi, ryhtyy hän rakentelemaan majaansakin hiukan muhkeammannäköiseksi, kuitenkin pysyen siinä suhteessa aina jokseenkin vaatimattomana. Niin ei tee pohjalainen. Hän käy päinvastaisessa järjestyksessä, pitäen ensiksi huolen omasta mukavuudestaan ja siitä, että talo talolta rupeaa näyttämään, sitten vasta toisessa sijassa talon tarpeista. Tuo ei tietysti kuitenkaan aina voi hyvin vedellä. Siitä seurauksena onkin, että monesti nuo uhkean näköiset kartanot ovat enemmän tai vähemmän rappiolla, jopa usein ainoastaan puolivalmiina, talon maanviljelys huonossa kunnossa, karjanhoidonkin laita niin ja näin. Ihmeekseen usein huomaa tarkemmin taloa ja sen oloja tarkasteltuaan, että kuori petti, ulkonaisen komeuden takana piilikin raihnaisuus ja — köyhyys.
Tosin kyllä maa ei kaikistellen niin huonoa ole, ettei se voisi asukastaan elättää, jos sen muokkaamiseen työtä, vaivaa ja järjellisyyttä käytettäisiin, mutta — missä vika lieneekin — kuitenkin Kemijokivarsilla yhtä vähän kuin yleensäkkään Pohjanmaalla moni talo vuoden ympäri omilla eloilla toimeen tulee, vaikka hyväkin vuosi tulisi. Ja kuitenkaan ei halla noilla kuivaperäisillä, joen suojaamilla mailla ole läheskään niin tavallinen vieras kuin monilla muilla Pohjanmaan perukoilla; ihan tuntematon se kuitenkaan ei ole. — Kuivuus, jonka tekemät tuhot varsinkin kauvempana sisämaassa olivat erittäin tuntuvat, teki matkakesänämme paljon vahinkoa sekä viljan että heinän kasvulle Kemijokivarsillakin.
Karjanhoito, järkiperäisellä tavalla järjestettynä, on nähtävästi tulevaisuudessa näiden seutujen pääelinkeinoksi kehittyvä. Sitä ennen on kuitenkin välttämätöntä, että perä-Pohjolan liikennesuhteet tulevat melkoisesti parannetuiksi, maamme rautatieverkko tuollekkin syrjäiselle kulmakunnalle ulonnetuksi. Sillä vaikka karjanhoidon suhteen onkin viime aikoina jo edistytty melkoisesti täällä, samoinkuin muuallakin Suomessa, on kuitenkin selvää, ettei se voi vakavalle kannalle ja kukoistukseen päästä ennenkuin ollaan tilaisuudessa suuremmitta vaikeuksitta sen tuotteille ulompana omia nurkkia menekkiä hankkimaan. — Muun karjanhoidon ohessa lienee mainittava myöskin poronviljelys, jota vielä melkoisessa määrässä hajotetaan Rovaniemen takalistoilla ja Kemijärven seutuvilla, vaan joka kuitenkin monellaisen vastuksellisuutensa takia on vähitellen menettänyt suuren osan merkitystään.
Joesta on Kemijokivarren asukkailla ollut ainainen tulonlähde. Se antaa varsinkin tuota Pohjanmaan kuulua lohta ynnä taimenta ja siikaa. Kemijoki onkin maamme parhaimpia "kalajokia". Valituksia kuitenkin kuului, ettei se jokikaan enään anna niinkuin ennen muinoin. Näyttää siis siltä kuin tuo huomauttamani epäkohta tukkien suhteen ei todellakaan olisi ajan pitkään vaikuttamatta kalain joesta katoamiseen; eihän näet Kemijoen suuremmoinen tukkiliike vielä niin ikivanha ole. — Muut sivuelinkeinot ovat vähempiarvoisia. Mainitsemista kuitenkin ansaitsee se vilkas liike, jonka tukkipuuhat aikaan saavat, ja joka on monet kauniit markat jokivartelaisten kukkaroihin tuottanut.