Toiselle puolen päästyämme tapasimme kohta isännän, joka oli viljavainioitaan katselemassa toisten miesten kanssa. Selitimme hänelle lyhyesti, että olimme pulaan joutuneita matkamiehiä, ruuan ja muunkin avun puutteessa.
"Ruokaa kait sitä kyllä saa, mitä talossa on tarjottavana. Ja teitä varten kai ne nuo konitkin kotiin änkeysivät, kun ei metsään saatu ajamallakaan. Vaan eiköhän kuitenkin parasta liene, että heitätte siihen koko matkanne ja rupeatte minulle heinämiehiksi", arveli isäntä leikkisästi vastaukseksi.
Tuohon tuumaan emme kuitenkaan ottaneet suostuaksemme, vaikka hän kyllä selitteli samat vaikeudet meillä edessä olevan kuin edellinen isäntäkin. Aloimme vaan tiedustelemaan, tokko tuo maailmattomiakin tulisi maksamaan, jos hän hevosillaan rupeaisi vedättämään veneemme poikki kannasten.
"Tämä ensimmäinen matka se nyt ei mahottomia maksa, vaan kyllähän siinä monenkin veneen hinta menee, ennenkuin se toisen puolen vesiin tulee veätetyksi", arveli tuohon isäntä, kuitenkin sillä äänellä, että ymmärsimme tuossa puheessa lopun leikkiä olevan. "Talossapa häntä tarkemmin tuumitaan", lisäsi hän, kehoittaen sisälle käymään.
Sisälle menimmekin taloon. Siellä sitten syötiin, juotiin ja palan painoksi pakinoittiin asioista kaikenlaista. Tuli siinä muun muassa puheeksi metsäin myöntikin; olimme tullessamme nähneet, miten näidenkin talojen metsät oli pahan pilalle haaskattu.
"Ka, myötyhän ne on ja syöty myöskin", vastasi isäntä katkeralla äänellä, tiedustellessamme oliko hänkin metsänsä myönyt.
"Taisitte hyvätkin kaupat tehdä?" utelimme edelleen.
"Johan ne hyvät tehtiin! Semmoiset, jotta meni metsät melkein kuin nopen suuhun… Kaikista ne on myöty tämän lohkon taloista… Ja kokemattomia kun oltiin metsäkauppoihin, myötiin summakaupoissa ja niin menivät komeat metsät ihan polkuhinnasta. Kun sitten jälestäpäin ruvettiin laskemaan, niin oikein hirvittämään rupesi: liekö tullut kymmentä penniäkään puun hinnaksi. Ja kun edes ihmisittäin olisivat ottaneet, vaan ihanhan ne veivät metsät paljaiksi… Kävin kerran vedonaikaan katsomassa ja silloin kun muuatta kuormaa tarkastelin, niin siinä jo viidestä puusta kokonaista kolme oli alamittaisia… Enempää ei tehnyt mieli näkemään… Samoin ne on menneet metsät muiltakin."
Samanlainen katkeruus ilmausi kaikkien puheissa, kun vaan metsäkaupat tulivat keskustelun alaisiksi. He olivat huomanneet tulleensa petetyiksi, mutta huomanneet sen liian myöhään. Satoja tuhansia puita kertoivat he sillä tavoin menneen melkein kuin lahjaksi. Ne muutamat kymmenet tuhannet, joita talolliset olivat saaneet, mitäpä olivatkaan ne semmoisista sydänmaan vankoista metsistä muuta kuin pila hinta! "Kulettamisen hankaluus se varsinkin pelotti omiin puuhiin ryhtymästä", selittivät isännät meille, kun kysyimme miksi he itse eivät olleet hakanneet metsiään ja laskeneet tukkeja merenrannikolle, niistä siten suurempia hintoja saadakseen, kuten olimme kuulleet joidenkin muiden yksityisten menetelleen. —
Ulkona oli noussut kova ukonilma. Katsoimme sentähden olevan parasta odotella kunnes vedentulo hiukan lakkaisi.