"Kyllä taisi nyt tulla loppu matkan jatkamisesta", päättelivät talossa. "Vastaan siellä näet tulee koski semmoinen, jota ei koskaan ole laskettu eikä lasketa… Ei siinä kenenkään vene kestä."
Sama Jyrävä se oli, josta jo Käyläkoskella olimme kuulleet.
"Eikä sitä ole laskettu tätä Kitkajokeakaan tämän alemmaksi mies muistiin kuin yhen kerran… Kurttin ukko vainaja se laski muutaman toisen miehen kanssa tästä Paanajärvelle, kun täytyi nälkävuonna kuusikymmentä seitsemän lähteä Venäjän puolelta jauhon nountiin. Hän olikin silloin mies parhaillaan ja oikein hurjapäinen… Jyrävä ja Kumankoski kuului sentään heidänkin täytyneen taivaltaa. Ja sitäpaitse, silloin oli ison veen aika, vaan mitäs nyt!" tuumiskeli talon vanha vaari.
Arveluttamaan jo meitäkin rupesi, miten tuosta pälkähästä pääsisimme, kuinka jokea kulkisimme, kun sanottiin rannatkin monin paikoin niin jyrkät olevan, ettei muu auta kuin laskeminen työksi, meni miten tahansa, rannalta käsin ei yrittämistäkään ohjaamaan. — Kummalta meistä muutoin tuntui, ettei liioin kukaan talon miehistäkään noilla alemmilla koskilla ollut käynyt. Vanha isäntä-ukkokin arveli vaan: "Kunhan se Mikkopoika koteutuisi niityltä, niin hän se vieraita opastaa osaisi, kun on koskilla ongella kulkenut kymmenet vuojet."
Aikamme siinä odoteltuamme sattuikin Mikko tulemaan kotiin kuin kutsuttu. Hänelle selvitimme kohta asiamme ja pyysimme oppaaksi Jyrävän ohi, sillä eteenpäin meidän täytyi päästä mistä hinnasta hyvänsä.
Tyynesti hän kuulikin asiamme. Arveli kuitenkin: "Taitaa siinä kyllä kovalle ottaa ennenkuin kosken alapuolella ollaan, sillä polkua siellä ei ole pahaistakaan, vaan täytyy korven läpi, mäkiä ja soita vetää venettä virsta toista. Vaan — eihän sitä niin pahaa paikkaa tule, josta ei pääse, kun vaan on tahtoa ja voimia", lisäsi hän hyväntahtoiseen hymyyn suupielensä vetäen.
Saimme erään toisenkin nuoren miehen avuksemme ja niin sitä lähdettiin taasen koettamaan.
Kohta talon alapuolella oli kahden pienen järven välissä semmoinen koski, että ainoastaan jotkut hurjapäät sen kuuluivat laskeneen. Niskakoskeksi sitä sanottiin. Ja kyllä näyttääkin siltä kuin koski taittaisi siinä niskat vaaralta. Kovan kallion läpi on näet vesi syvään uurtanut tiensä ja putoaa kuohuen jokseenkin jyrkkänä koskena vaaran alla olevaan pieneen lampeen.
Kertoi Mikkokin kerran mukana olleensa sitä laskemassa, mutta soutumiehenä vaan. Laskemaan ei hän sanonut uskaltavansa nytkään ruveta, mutta mukaan kyllä tulevansa, jos joku meistä viilettäisi. Tottumattomia kun me kuitenkin vielä olimme koskenlaskuun, niin ei oikein rohjettu, vaikka mieli kyllä teki. Ei siinä siis muu auttanut, kuin laskea vene köydessä, rannalta "rompsimalla"; rompsimiseksi sanotaan sitä, kun rannalta käsin venettä ohjataan keulaan kiinnitetyllä pitkällä riuvulla. Kaduttaa kuitenkin tahtoi, ettei ainakin tullut lasketuksi, sillä sievästi solahti vene kosken alle ja aika kyydin siinä olisi saanut laskiessa. —
Lammen takaa alkoi kova taivallusmatka. — Olisi kyllä vielä seuraavan
Mylykosken alle saattanut veneen köydessä laskea, vaan siellä sanoi
Mikko olevan niin jyrkät rannat, että töin tuskin törmän päälle venettä
saisi. Sen vuoksi päätimme vetää veneen Mylykoskenkin sekä sen ja
Jyrävän välillä olevan Aallokon ohitse.