Koetimme ensin kiskoa viisissä miehin venettä lastineen, vaan kovin se kävi työlääksi: vene tarttui maahan kuin takiainen, pehmeään suohon olletikkin. Katsoimme viisaimmaksi taivaltaa ensin tavarat ja sitten vetää veneen tyhjänä. Sälytettiin siis selkään niin paljon kuin kukin vaan kantaa jaksoi ja niin menikin enin osa lastista kerralla.
Työtä ja tuskaa oli jo tuon tarakan perille kantamisessa läpi tiettömän korven, mäkiä, soita ja notkoja ylös alas kiivetessä ja kierrellessä myrskyn kaatamia puunrunkoja sekä muita murrokoita. Levähtämättä kuormat kuitenkin Jyrävän alle kannettiin. — Puhaltaessamme menimme sitten koskea katsomaan.
Kumeana kuului jymy kuin kaukaisen ukkosen tuolta alhaalta kallion onkalosta. Heti huomasi, ettei tuo ollut tavallisen kosken kohinaa. Maaemäkin tuntui tärähtelevän jalkojen alla, vaikka vankan siinä perustuksen olisi pitänyt olla, kun näet oli kovaa kalliovuorta. Vaivalla laskeuttuamme jyrkän törmän alle läpi tiheän metsikön, avautui eteemme putous, jota ei äsken unhota.
Uhkean kaunis on putouksen ulkomuoto: tavattoman korkeat ja jyrkät kallioseinät sen kahden puolen, kallioiden päällä rehevä havumetsä. Putouksen ylipuolella ovat äyräät taaempana toisistaan, jättäen siten vedelle välkeämmän kulkutien. Niskalla ne kuitenkin jo lähenevät toisiaan ja ensimäisessä putouksessa käy veden väylä melko kapeaksi. Sen alla töyräät taas hiukan loittonevat, supistaakseen aukon muutamia metriä alempana vielä suppeammaksi, niin että ainoastaan neljän viiden metrin levyinen solukka jääpi vuoriseinien väliin. Sen kautta nyt koko tuon valtavan veden paljouden täytyy pusertautua jyrkkänä putouksena. Siinä ikäänkuin vuoren selkäsuoni on poikki katkaistu, sillä kohta tuon kuohun alla törmät taasen taantuvat samalla loivetenkin. Kappaleen alempana kallion kalju kylki jo peittyy maan kamaran alle ja törmä kasvaa tiuhaa metsää miltei veden rajaan saakka.
Ja itse putous?! Niin — voisinko kuvata sen osaksikaan sellaiseksi kuin se oli!
Putous on kaikkiaan kolmessa osassa: pienempi köngäs, lyhkänen suvanto ja pääköngäs. Seison alemman könkään kohdalla kallion komerossa, jonne vaivalla olimme kavunneet. Näen miten koski valtavana aallokkona vengotellen puhaltaa tuolta ylempää kuin metsän sisästä saaliinsa kimppuun hyökkäävä jättiläiskäärme; joki näet mutkistuu ylempänä ja metsäinen ranta rajoittaa näköalan. Huimaa vauhtia, vaahtoisena kuohuna kursuten tuo vellovan veden paljous syöksähtää alas ensimäisen putouksen. Siinä vesi ikäänkuin sukeltautuu pohjaan, sieltä valtavina pyörteinä muutamia metriä alempana ylös muljahtaakseen. Kallioiden aukeamassa on tuossa kuin pieni suvanto, metri kuutisen pitkä. Vesi ei kuitenkaan ole siinä hetkeäkään tyynenä, vaan putouksessa saamastaan vauhdista alituisessa kiertokulussa pohjasta pintaan. Tiesipä saattajamme kertoa, ettei niin kovaa talvea ole, jolloin usvaa uhkuva avanto tuon "suvannon" keskellä umpeen jäätyisi, vaikkakin kuohut kyllä umpeen ryytää.
Tuuttina supistuu tuo lyhyt suvanto sitten niin jyrkästi, että pääputouksen kohdalta hyvä hyppääjä yhdellä potkauksella tuon kapean kuilun yli lennättäisi, jos nimittäin kellään olisi rohkeutta tehdä tuota hurjaa hyppäystä; niljakat kallion kolot vuoren vastaisessa kupeessa eivät näet kovinkaan varmaa jalan sijaa hyppääjälle tarjoaisi. Tuimasti sysäypi vesi tuohon tuuttiin. Raivona ryöppynä paiskautuu se sitten, hurjan hypyn tehtyään, putouksen alla kierosti vasten vasenta kallioseinää, johon se aikojen kuluessa on kovertanut syvän luolan. Valkoisena vaahtona kuhisee vesi pitkät matkat vielä putouksen allakin, aina väliin paiskautuen pohjasta ylös pulleana pyörteenä. Alempana joki kuitenkin taas tyyntyy, sukevana suvantona matkaansa jatkaakseen. Veden pinnalla kulisevat kuplat vaan enään osottavat sitä valtavan väen vääntelemistä, kieputtamista ja puistamista, jonka kynsistä vetonen ihan äsken vasta vapaaksi pääsi. — Putouksen alla kallioluolassa höyryävä vesi se etenkin vaikuttaa tuon maaperän tutinan ja kumean jyminän, jotka korkealla törmällä olijalle jo ilmaisevat tuolla alhaalla otteloon ryhtyneiden voimain väkevyyden.
Kun vesi Jyrävässä putoaa noin 25 metrin matkalla kokonaista 10 metriä kahtena könkäänä, niin voi kyllä arvata, minkä vauhdin se siinä saapi, millä voimalla se syöksyy pohjan ja seinämien kallioita vastaan.
Kauneudessa ja valtavuudessa arveli insinöörimme Jyrävän voittavan Imatrankin, vaikkei kyllä veden paljoudessa; me toiset emme olleet Imatralla käyneet emmekä siis voineet vertausta tehdä. Melkoinen on kuitenkin se vesimääräkin, joka Jyrävästä alas syöksyy. Ja tulvan aikana siinä vasta jyrinä kuuluu käyvän, vettä kun on silloin monin verroin enemmän kuin meidän käydessämme. "Silloin suuri honkakin murtuu siinä kuin korsi ja pieninä pirstoina se pitkäin aikain perästä kohoo ylös putouksen alla", kertoi Mikko-oppaamme, joka näytti hänkin olevan koskeen kovin ihastunut. "Ei siitä harri eikä lohikaan ylös mitenkään pääse. Turhaan koettavat ne hypätä korkealle ilmaan kuohun alta, päästäkseen siten putouksen päälle: väkevä veden paino paiskaa aina vaan takasin, jotta kuolleinakin niitä kosken alta väliin löytää", tiesi hän vielä kertoa, sanoen usein keväillä tuota menoa katselleensa.
Toinenkin saattajistamme tuosta utasi, jotta: "Tokkohan se Imatrakaan tuon kummempi lienee? Tahtoivat minuakin Lappeessa oltaessa sinne muijen mukana lähtemään, vaan arvelin tuohon, jotta on niitä nähty koskia Pohjanmaallakin. Parempi oli mielestäni markka taskussa kuin yhen kosken näkemisen takia uhrattuna", lisäsi hän tuohon vielä pohjalaisen pöyhkeällä itsetietoisuudella. — Hän oli ollut Oulussa "sotakoulussa" ja muiden mukana leirillä Lappeenrannassa.