Kaikki kontit, laatikot, peitteet, sadetakit, kalastus- ja metsästyskojeet y.m. veneeseemme — joka oli "vesille lykättäessä" saanut nimekseen "Täräys", vaikka muut, kentiesi piloillaan, olisivat sen tahtoneet ristiä "Uudeksi Vegaksi" — lastattuamme, karttui meille painoa noin pari sataa kiloa, venekkin siihen luettuna.
Hyvästit heitettyämme ja viimeiset varotukset vielä eväiksi matkalle saatuamme lähdimme sitten soutelemaan Salmeen, jossa aluksemme oli luvattu miehineen kaikkineen ottaa höyrylaiva "Pohjolaan"; edellisenä päivänä olimme jo siitä sopineet laivan kapteenin kanssa. Pitkä ei tosin matka ollut soudettavana, mutta kuitenkin tohtorin kämmeniin jo pahaa ennustavat rakot tuolla välin ehtivät ilmauta. Muitta mutkitta suoriuttiin sentään laivaan ja niin sitä lähdettiin. Reippaasti heilautettiin hattuja vielä viimeiseksi hyvästiksi rannalle jääville tutuille sekä kummastelevalle katselijajoukolle. — Huomiota ja kummastelua herätti syrjäisissä jo alussa samate kuin pitkin koko matkaa varsinkin retken mukaisiksi laittamamme pukineet. Kevyet, väljät puserot, housuja vaan vähän näkymässä vyötäisten ja pitkien pieksun varsien välillä, jotka pohjalaisen tapaan oli pulskasti poimulle laskettu, pienet, köykäiset huopalakit, jotka sattumalta olivat kullakin eri väriset, valkoinen, sininen ja punainen, — siinä pääasiallinen matkapukineemme. Ja "hauskan näköiseksi" se teki joukkomme, niin kuulimme vakuutettavan.
Laivamatkasta Oulusta Kemiin ei ole erikoista kerrottavaa. Se oli tuommoista hauskaa, vaivatonta lekkuilemista melkein tyynellä meren pinnalla, koneen puhkinan ja laivan siipien räiskeen yksinään häiritessä tyyntä rauhallisuutta. Puhellen ja laulellen koetimme aikaamme kuluttaa ja itseämme hauskuttaa. Pilaillen karkoitettiin mielistä hiipivä levottomuuden tunne, jommoinen väkistenkin tahtoo tyyntäkin luonnetta levotuuttaa, kun on käsillä hetki, jolloin johonkin erikoisempaan, vaaroja ja vastuksia uhkaavaan yritykseen on ryhdyttävä. Tuo tunne ei ollut kuitenkaan pelkoa eikä arkailemista, vaan jonkunlaista mielen kiihoitusta, tulevaisuuden epätiedon tuottamaa levottomuuden tunnetta. Se olikin kuin lieveän ärsyttävää tuskaa tuottavaa nautintoa.
Mainitsemista ansaitsee muuan herrasmies, jonka satuimme laivalla tapaamaan. Hän lyöttäysi pakinoimaan ja kyselemään matkoistamme. Kyytihevosella mies lienee joskus ajellut Kemijokivarsia pitkin, vaikka olikin kovin tietäväinen olevinaan. Siihen päätökseen ainakin me hänestä tulimme, sillä niin kovin "kevytmielisesti" hän mielestämme puheli Kemijoen koskien nousemisesta. Muun muassa hän näet arveli, ettei Taivalkoskenkaan nouseminen kolmelle miehelle olisi kuin "bagatelli". —
Kemin kaupungin laituriin laskimme samana päivänä jo klo 4:n tienoissa.
Tuttuja kyllä olisi kaupungissa ollut, mutta mieli paloi päästä koettamaan, miten se koskennousu rupeaisi käymään, miltä tuntumaan. Emme malttaneetkaan pysähtyä kaupungissa kuin sen verran vaan, että saimme Oulussa vielä unohtuneita pikkuostoksia viimeistellyksi ja veneemme matkakuntoon laitetuksi. Sitten matkaa jatkamaan omin keinoin.
Hyvin se näytti alussa vetelevänkin. Ilma oli mitä kaunein ja saimme vielä myötätuulenkin, niin että kohta sopi koettaa norjalaiseen malliin tehtyä purjettamme. Niin lähtikin veneemme purjeessa lipumaan sievästi Kemijoen suuta kohden. Kun vielä airoilla hiukan autoimme, niin saavutimme piankin pari ukkosta, jotka soutelivat edellämme. Heiltä tiedustellen saimme kuulla, että suorimmiten pääsisimme Kemijokeen Karinhaara-nimistä pienempää suuhaaraa myöten. Mutta "vuoroin sitä vieraissa käydään", arvelivat kait ukot ja rupesivat hekin puolestaan meitä kysymyksillä ahdistelemaan.
"Taiatta olla jothain kometianttijoukkuetta, koska on niin suuri lastikin", rupesi toinen tiedustelemaan; samalla hän jo hyväntahtoisesti neuvoi jonnekkin kokouspaikkaan, jossa arveli meidän hyvät rahat sieppaavan.
Koetimme selittää, ettemme mitään "maankiertäjiä" olleet, vaan että tutkimuksia varten matkustimme Kuusamoon ja Venäjän Karjalaan. Tahdoimme näet käyttää "pieniä tutkimuksiamme" tekosyynä tuommoisiin tiedusteluihin vastatessa, koska hyvin tiesimme kuinka vaikea rahvaan on uskoa, että kukaan ainoastaan huvin vuoksi viitsisi tuommoiselle vaivaloiselle retkelle lähteä.
"Vai niin, vai niin! No –." Ja sitten niitä alkoi tulla kysymyksiä jos minkälaisia. Pian kuitenkin pääsimme jo siksi paljon heistä edelle, ettei enään huutamallakaan tehdyt kysymykset voineet meitä saavuttaa. Ukot kyllä viimeiseen asti koettivat. —