XII. Lopuksi.
Näin oli viisiviikkoinen veneretkemme nyt päättynyt.
Kaikkiaan oli matkaa karttunut hyvän joukon toistasataa penikulmaa. Kymmenkuntaa jokea — niissä kaikkiaan kolmattasataa koskea — ja noin kolmeakymmentä isompaa ja pienempää järveä olimme kulkeneet. Kokonaista kaksikymmentä kertaa — milloin pitemmälti, milloin lyhemmälti — olimme taivaltaneet venettä maata myöten, pikku vetoja lukuun ottamatta. Ja melkein kolmannen osan öistämme olimme viettäneet teltissä. — Jotain sitä jo tuommoisella retkellä ehtii kokea!
Kalliiksi ei kesäretkemme pituteensa nähden tullut, kuusikymmentä markkaa vaan mieheen. Ja siihen on luettuna veneen hinta neljäkymmentä markkaa, laivamaksut mennen tullen sekä kaikki yhteiset matkaostokset, niinkuin kahvipannut, kattilat, matkaeväät y.m. Hevostaivallukset ne enimmän kukkarolle kuluksi kävivät; muuten koetimme matkalla olla niin säästäväiset kuin suinkin. — Huokea retki siis rahallisessa suhteessai, mutta niin olimmekin itse "päivän kuorman ja helteen kantaneet". —
Seuraavana aamuna oli ensi työmme vetää vene maalle, nähdäksemme ja tarkastellaksemme sitä sisältä ja päältä. Emme olleet Paanajärveltä lähdettyä liijoin uskaltaneet sen pohjapuolta silmäillä. Kovin olikin se kurjassa kunnossa: mieluummin olisi luullut alipuolta turppaaksi kuin veneen pohjaksi, niin olivat kivet sen pahanpilalle möyhentäneet. Ja siellä täällä näkyi vielä suuria arpia molemmin puolin, muistomerkkeinä ankarimmista sysäyksistä kiviä vastaan. Monta täräystä oli todellakin "Täräysparkamme" saanut osakseen, monta kovaa kolausta kokea.
Semmoinen oli veneen ulkopuoli. Paljon paremmin ei ollut laita sisäpuolenkaan: useimmat pohjalaudat halki, kaaret jokainen — lukuun ottamatta siestimiä — poikki useammasta kohden, muutamat kolmesta neljästäkin. Eipä ihme, että vene olikin ruvennut pahallaisesti vuotamaan loppumatkalla. Muuttunut oli se koko muodoltaankin, rumaksi levetä lätistynyt, kun poikkinaiset kaaret eivät laitoja enään oikein tukeneet. Ihme vaan että sillä ehein nahoin olimme viimeisetkin kovat kosket päässeet! Saimme todella kiittää sen lujuutta siitä, ettemme ainakaan sille retkelle ijäksi jääneet, kuten ennen lähtöämme oli meille ennusteltu. Mutta niinkuin tässä matoisessa maailmassa tavallisesti käypi, kiittämättömyyden se sai "Täräyskin" palkakseen kaikista hyvistä töistään ja vaivoistaan: se tuomittiin käytäntöön kelpaamattomaksi. Kokalleen se sai jäädä siihen rannalle keuvottamaan päivän paahdettavaksi. Pian kait sen kylissä ammottavat raot irvistelivät tämän maailman nurjuutta. Ja niin siitä "Täräyksestäkin" tuli siis lopuksi "irvikuva menneestä komeudesta". —
Sen päivän vierailimme vielä yksissä Oulussa, vaan seuraavana aamuna puristettiin kättä erojaisiksi ja — niin hajauttiin kukin omille elomailleen, ei kuitenkaan ijäksi, vaan piakkoinkin jo taasen tapautuaksemme pääkaupungissa, siellä muistellaksemme seikkailujamme ja niistä yhdessä vielä monet ilot pitääksemme.
Kahdenkymmenen vuoden päästä tuon retkemme uudistamme, niin sovittiin erotessa. Silloin emme kuitenkaan aijo koskia koluta, vaan viiletellä vapaampia väyliä, "ilmojen kautta, lintujen tietä", ilmalaivalla näet, jonka insinöörimme lupasi erittäin tuota retkeä varten "konstrueerata". Ja peukaloa sitä oikein pistettiin "sen asian päälle", niin jotta kyllä kait se lupaus on pidettävä. Silloin siis voin luvata lukijoille juttelevani hiukan oloista ja matkustuksista yläilmoissakin, jos nimittäin ensinkin nämät juttuni ovat heitä huvittaneet.