Vakavasti kertoo insinööri tuon jo satoja kertoja toistetun vastauksen: "Oulusta omalla veneellä matkalla Paanajärvelle pieniä tutkimuksia tekemään." Silloin miehistä toinen voittoisalla äänellä virkahtaa toiselle: "No, enkös mie sitä jo arvannut." — Tuon kaiken kuultuamme täytyi meidän väkisinkin tohtorin kanssa remahtaa nauramaan.
Teltillämme miehet sitten pakinoivat kappaleen aikaa. Sanoivat toiselta rannalta nähneensä meidät puuhailemassa. Uteliaisuuttaan tyydyttääkseen olivat ottaneet uistelun asiaksi, pistäytyäkseen katsomassa, mitä kummia kulkijoita me olimme. — Sukkelasanaisia miehiä ne olivat. Erittäinkin meitä huvitti toisen miehen vastaus kysymykseemme, mitä he papistaan pitävät. "Eikhään sillä pärjää", hän näet virkahti lakoonisen lyhyesti.
Saatuaan uteliaisuutensa tyydytetyksi, lähtivät miehet tiehensä. Me taas vedimme sääskiharsot kasvojemme yli ja painauduimme levolle tuossa ahtaassa asunnossamme, hiukankaan edes, jos mahdollista, unta saadaksemme.
III. Tervolasta Rovaniemeen.
Kovin reippaalla tuulella emme olleet seuraavana aamuna herätessämme tai oikeammin sanoen teltistä ulos kömpiessämme. Koko yö oli nukkumisen sijaan ollut alituista heräämistä. Kova ja kuhmurainen oli vuode ollut, eikä hetken rauhaa ollut saanut noilta kirotuilta sääskiltä: sama ja aina vaan sama surkea vikinä korvan juuressa, kääntyipä kylelleen tai selälleen. Ja kuumakin oli ollut kuin pätsissä. Seuraus tuosta kaikesta olikin, että olimme noustessa melkein väsyneemmät kuin illalla maata pannessamme. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin "tartu sapeleihin vaan taasen", jos mieli eteenpäin päästä.
Happamilla mielin ja nyrpeillä nenin lähdettiin sauvoskelemaan. Vähitellen tuo huonotuuli kuitenkin katosi. Pistipä jo joku lauluksikin, jotta:
Mitä minä itseäni surulliseks’ (-seks’) heitän,
Pienet surut minä ilollani peitän j.n.e.
Ja kohta sujui matka taas jutellen ja laulellen kuin rasituksista ei mitään olisi tiedetty. —
Yli puolen oli päivä, kun saavuimme Narkauskosken alapuolella olevalle "lossipaikalle". Kun meille alempana oli kerrottu tuon kosken olevan kovin pahan noustavaksi, varsinkin näin kuivalla, ja että se muulloinkin tavallisesti taivalletaan hevosella, niin oli aikomuksemme vedättää vene kosken ohi. Jopa tuumittiin sitäkin, että annettaisiin samaa kyytiä mennä kohta ylipuolella olevan Petäjäkoskenkin sivu, kun oli sanottu sen kerrassaan kahta neljännestä pitkän ja peräti vuolaan olevan; arvelimme näet parhaaksi mikäli mahdollista säästää voimiamme vastaisen varalta.
Tunnin toisensa perään sain siinä makailla veneessä päivän paahteessa. Toiset olivat näet lähteneet hevosen perille, minä jäänyt veneen vahdiksi. Aikani kuluksi katselin tukkilaisten touhua tuossa ylempänä ja kuun telin heidän yksitoikkoista tahtilauluaan, jota he loilottelivat, keksineen tukkeja hinaillessa ja "vastineeksi" laatiessaan; saimme täällä kuulla sen "ilosanoman", että Rovaniemen kirkon ylipuolella kaiken muun hyvän lisäksi saisimme tekemistä tukeista, joita kokonaista 600,000 kappaletta oli alas tulossa.