Seuraavana aamuna kello puoli yhdeksän lähdettiin liikkeelle ja kuljettuamme tunnin kivitietä myöden, pysähdyttiin, kunnes päälliköt ehtisivät määrätä mihin paikkoihin meidät asettaisivat.
Vähäisen ajan perästä vietiin meitä eteenpäin ja levitettynä jääkäri-ketjulle annettiin jalkaväen tehtäväksi poistaa viholliset niiltä seuduilta joihin saattoi päästä.
Pravetsin tappelu oli määräävä ken kivitien herraksi tulisi. Kivitie tekee sillä kohdalla äkkinäisiä käänteitä, ylös- ja alas-mäkiä ja käy tammia kasvavien vuorien välissä. Oikealla puolen tietä oli vihollinen tehnyt tärkeimmät ja, voimme sanoa, erittäinkin tärkeät puolustus-varustukset; näitä hän puolustikin innokkaasti, jättäen vasemmalla puolen tietä olevat puolustuskeinot helposti meidän valtaamme, Turkkilaisten päävarustukset olivat erinomaisen säntillisesti rakennetut ja vieläpä huolellisesti valitulle paikallekin, sillä, vaikka, niinkuin sanottiin, tie kulki monissa mutkissa, saattoi niistä ampua mille puolelle tahansa, ilman että ahdistajilla oli juuri mainittavaa suojaa.
Kun jälkeenpäin tarkemmin otti huomataksensa kaikkia näitä seikkoja, on vaikea käsittää miten marssi tällä tiellä oli mahdollista ja ihan mahdottomana voi pitää noiden varustuksien valloittamista, jotka rakennettuina tuonne korkealle vuorien kukkuloille, näyttivät ikäänkuin keijuvan pilvissä. Osman pashakin oli sanonut kun hän Plevnan antaumisen jälkeen sai tiedon Pravetsin antaumisesta, ettei hän ensin sitä uskonut, mutta kun se hänelle vakuutettiin sanoi hän: "sitä en ymmärrä! Onhan se ihan mahdotonta." Mutta se ei ollutkaan mahdotonta; Pravetsi joutui kumminkin Wenäläisten valtaan.
Pataljoona oli tosin levitettynä jääkäriketjulle, mutta, kun ei kenraali Rauch'in osastoa kuulunut tulevaksi takaapäin turkkilaisten selkään, ei meidän puoliselle jalkaväelle annettu lähenemisen käskyä.
Tykillä ampuminen oli siis ensimäisen tappelupäivän (marraskuun 23 päivän) pää-asia.
Pimeän tullessa annettiin miehille käsky hinata kahta nelinaulaista tykkiä korkealle mäelle.
Samana yönä tehtiin patteri kahdeksalle tykille tien oikealle puolelle, vastapäätä vihollisen varustuksia. Tämän uuden patterin lähelle oli koottu prikaatimme päällikön teltti. Kreivi Shuvalov oli sill'aikaa saanut kenraali Rauchilta tiedon, että häntä oli matkallansa häirinnyt niin suuret kulku-esteet, että hänen oli välttämätön pysähtyä kolonnansa kanssa yöksi noin 4 taikka 5 virstaa Pravetsista. Tämän johdosta käskettiin herjetä ampumasta kello 3:meen aamulla. Edellinen osa yötä tulisi siis levolliseksi.
Tässä on nyt ehkä sopivaa seurata kenraali Rauch'in kolonnan matkaa, sill'aikaa kuin Elliksen joukot lepäsivät Rauch'ia odottaen.
Kenraali Rauch'in kolonna, johon, niinkuin jo on mainittu, kuului 6 pataljoonaa, (niissä Semenovan kaartinrykmentti, jonka päällikkönä oli Suomen kaartin entinen komentaja, kenraali Ramsay), 300 kasakkaa, 8 tykkiä ja pieni komanto sotakaivajia, lähti Jablonitsasta Wedrar'in ja Kalugarovon kylien kautta, kääntyen viimeksi mainitusta kylästä suoraan etelään päin ja pientä joki-laaksoa myöden piti sen lähenemän Pravetsin varustuksien lounaista puolta. Rauch sanoo raportissansa: "Arvaamattomia esteitä ja hankaluuksia oli meidän voittaminen matkallamme vuorien ylitte. Käyden yhdeltä kukkulalta toiselle, kiertäen syvien rotkojen reunoja pitkin, muuttui tie usein poluksi, joka katosi tammimetsiin ja pensaikkoihin, jotka tällä osalla Balkania peittävät sen rotkoisia mäkiä. Sotakaivaja-komannon täytyi tehdä tietä semmoiseksi, että sille rohkeni astua, mutta kuin kaikki laukaiseminen oli kielletty, kävi niidenkin työ milt'ei mahdottomaksi. Taajojen pilvien keskellä ja sentähden hämyisessä ilmassa kuljetettiin tykistöä syvien rotkojen äyräitä pitkin ja tässä tapahtuikin, jalkaväen kaikista ponnistuksista huolimatta, että kahdet ampuma-varavaunut liitivät tieltä ja vieden yhden hevosen mukanansa syöksyivät rotkoon. Marssin aikana kuoli kaksi sotamiestä liiallisesta ponnistuksesta —."