Niin mihinkäs nyt menemme?
— Jos mennemme Inkerihin.
Inkeriss' isäntän' ompi
Venäläinen vieraskieli,
Vieraskieli, vierasmieli;
Vaan ei tuo pahoin pitele,
Ynseästi yllättele;
"Sdrastvui, matuschka Tshuhonets;"[1]
Meille virkkaa vastahamme;
Kupin kaalia panevi,
Tuopi tuopin vaassavettä:
"Kuschai kisluju kapustu[2]
Syö nyt, juo nyt, naapur kuoma!"
* * *
Ei tämä makea meistä;
Mennä muuanne pitävi.
Niin mihinkäs nyt menemme?
— Jos mennemme Vironmaalle.
Virolainen, vaivalainen,
Kallis kielikumppalimme,
Velikulta, veikkosemme!
Et ole itse isäntä
Viljavilla vainioillas,
Etkä itse vahtimassa
Rahaisia rantojasi;
Siell' on rannassa ritari,
Tuimasilmä Saksalainen,
Haarniskainen hartioilla,
Rautapaita parmahilla,
Rautakintahat käessä,
Rautakäsi kintahassa,
Jolla viittavi vesille,
Tuonnemmaks' jo, tullessamme,
Sekä huutoa huhuvi,
Kiivahasti kiljaisevi:
"Kann die Ehre gar nicht haben![3]
Poies täältä Pohjalainen,
Tuppisuinen Suomalainen!"
* * *
Niin mihinkäs nyt menemme,
Koetamme kostiloihin,
Kansapitoihin pyrimme,
Koska pois paeta täytyi,
Pois paeta pohjaisesta,
Tulla takaisin idästä,
Eteläst' evättyn' olla,
Luopua likisuvusta,
Heimo heitteä omainen?
Lähtenemme länttä kohden,
Rehevähän Ruotsinmaahan.
Ruotsi, Suomen valon juuri,
Sin' et, Suomen äiti suuri,
Laske kesken palaamaan;
Jos vaan voimme vieraiks' tulla
Luokses sun, niin äitikullan
Sylet suloiset on sulla
Meit' avoinna halaamaan!