Kaste.
(Saksasta.)
Arapian erämaan rajalla
Vuoren rotkoss' asuskeli aikaan
Entiseen erokas Eukaristo.
Kaikille hän lauha ol' ja tyyni,
Tutuille ja tuntemattomille,
Myöskin paljon kärsinyt ja nähnyt.
Ja sentähden nöyrä nuhteissansa,
Lempeäinen lohdutuksissansa:
Josta kansa häntä kuulemassa
Läheltä kävi usein, kenenkä
Mieltä murhe liioin ahdisteli.
Tulipa hänen tyköönsä kerran
Vaimo vastasyntynyttä lasta
Käsivarrellansa kantavainen;
Kalveat ol' kasvot kantajalla,
Kahta kalveamp' ol' kannettava.
"Isäni", hän itkusilmin lausui,
"Mistähän nyt löydän lohdutuksen?
Tämä lapsi kurja kuoli multa
Kastehen vedessä käyttämättä,
Eikä taida tulla tuomiolla
Ikuisen ilon perilliseksi".
Silloin lausui nuhdellen erokas:
"Minkätähden, vaimo, lapsen laskit
Kuolemaan pyhättä kastehetta,
Hätäkastehettakin, poloinen?"
Valittaen vaimoparka virkkoi:
"Erämaass', isäni, aukeassa,
Joss' ei vettä ollut kasteheksi,
Tuli mulle synnytyksen tunti.
Päivä poltti päätäni tulinen,
Hieta poltti jalkopohjiani,
Muut' ei mulla ollut kastetta kuin
Huokauksia ja kyyneleitä".
Tämä liikutti ukon sydäntä,
Ja hän arveli asian juonta,
Hetken mielessänsä mietiskellen,
Ja hänessä vahvistui va'aksi
Ja lujaksi päätös, jonka hän nyt
Lauhasti ja lempeästi lausui:
"Vesi ei sitä tee itsestänsä,
Mutta sen tekevi Herran henki,
Joka veden kanss' on yhdistetty.
Ole vaimo vahvassa varassa,
Ett' on lapsesi lunastettuna!
Hietakankaan kuumalla kedolla
Herran henki on sen kastanunna
Huokauksillas ja itkullasi."
Kuolettaminen ja eläväksi-teko.
(Saksasta.)
"Kuolettaa tuon villihärjän voin ma
Yhden vaan sanan suhahtamalla
Sille korvahan." Näin lausui kerskuin
Taikur' Jambres tuomarin edessä;
"Todistukseksi se tuomarille
Olkoon oikeasta uskostani
Tätä väärää viettelystä vastaan!"