Sanoi näin, ja sarvista talutti
Härjän, sinne tänne töytäilevän,
Tuomarin etehen. Hiljallehen
Sille sitte korvahan suhahti;
Ja mölähtäin härkä maahan kaatui.
Kristittypä, jota taikur' tahtoi
Kiinni kiehtoa, nyt lausui hiljaa:
"Kuolettaa voit kyllä myrkkyhengin.
Mutta voitkos kerran kuolenutta
Eläväksi tehdä uudellensa?
Sillä siitä, jonka mull' on usko,
Kirjoitettu on: 'Mä kuolettaa ja
Eläväksi jälleen taidan tehdä;'
Vieläpä enemmänkin: hän voipi
Villin luonnon lempeäksi saada,"
Ja hän painoinen nyt polvillensa
Ja rukoili rinnasta pyhästä:
"Ihmeit' en, Isäni, tahdo tehdä,
Eikä uskosi edistykseksi
Taikurin tekoja tarvitakaan;
Sitä vaan, Isä, jos sallit, Sulta
Sisällistä merkkiä anoisin,
Missä ja mitenkä uskosi on
Tehollinen totta puoltamahan;
Sitä merkkiä anon rukoillen,
Anna armollisesti se mulle!"
Näin rukoiltuaan ylös hän nousi
Ilolla ja mielellä hyvällä.
Ja kovasti lausui kaikkein kuulla
Uskonsa pyhimmän nimen nyt hän
Härjän kuollehen ylitse. Ja se
Liikahti. Ja liukkahasti lensi
Elämän kipuna uudellensa
Lihan, suonien ja luun läpitse.
Härkä, hallita kamala ennen,
Kesynä kohosi ylös maasta,
Nöyrin silmin katsoin ympärinsä.
Sitten läheni se lempeästi
Kristittyä ja keralla kulki,
Ikäskuin isäntänsä keralla.
Kukistaa ei, eikä kuolettoa
Pidä uskon oikean, sen pitää
Kuolluista herättää ja kesyksi
Rajuluontoisia lemmitellä.
Tämä on sen taivaallisen juuren
Ainoa, totinen tunnusmerkki.
Jodokon leipä.
(Saksasta.)
Palveljansa mieltä koitellakseen
Tuli Herra kerran kerjäläisen
Halvassa ja huonossa asussa
Jodokon luo, almua anoen.
"Anna köyhälle palanen!" lausui
Jodoko taloudenvartijalle.
"Isä", vastais vartija sanoen,
"Meill' ei oo enää kuin yksi leipä;
Jos nyt siitäi vielä antanemme,
Niin ei jää palaista suuhun panna
Sulle, mulle eikä koirallemme."