"Anna vaan!" apotti häntä käski,
"Kyllä Herra meille toista tuottaa."
Niin taloudenvartija se otti
Veitsensä, visusti sillä viilsi
Neljähän osahan leivän yhden,
Ja osan osottavi ukolle,
Vielä virkkaen vähän vihassa:
"Tuossa on nyt sulle leivän lohko,
Apotin osaksi jääpi toinen,
Kolmas mun ja neljäs koirallemme."
Ja apotti naurahtaa myhähti,
Kerjäläinen läksi kulkemahan.
Eipä aikaakaan, — kuin toisen kerran
Vielä vaivaisempana jo Herra
Tulla horjui almua anoen.
"Anna hälle!" niin apotti lausui,
"Anna hälle nyt minun osani!
Kyllä Herra meille toista tuottaa."
Ja taloudenvartija se antoi,
Kerjäläinen läksi kulkemahan.
Eipä aikaakaan, — jo kolmannesti
Kahta kurjemman näköisnä Herra
Tulla horjui almua anoen.
"Anna hälle!" niin apotti lausui,
"Anna hälle nyt oma osasi!
Kyllä Herra meille toista tuottaa."
Ja taloudenvartija se antoi,
Kerjäläinen läksi kulkemahan.
Eipä aikaakaan, alastomana,
Sokeana sekä sauvatoinna,
Heikkona, vähissä hengin Herra
Tulla horjui, almua anoen.
"Anna hälle", niin apotti lausui,
"Anna hälle koiramme palanen!
Kyllä Herra meille toista tuottaa."
Ja taloudenvartija se antoi,
Kerjäläinen läksi kulkemahan.
Mutta silloin kuului heille ääni:
"Vahva on ja suuri sulla usko,
Niinkuins uskot, niin tapahtukoonkin!"
Niin taloudenvartija ulos luo
Ikkunasta silmänsä, ja katso!
Neljä laivaa juoksee rantaan, täynnä
Leipää; viinaa, öljyä ja mettä.