Tuo taloudenvartijapa kohta
Rientää rantahan hyvillä mielin.
Laivamiehiä hän ei havaitse,
Mutta rannan hietikolla heiluu
Tuulessa nyt valkeainen vaate,
Johon kullalla on kirjoitettu:
"Se, joka se kaarnehetkin ruokkii,
Apotille neljä laivaa laittaa,
Yhden laivan itselleen hänelle,
Toisenpa taloudenvartijalle,
Laivan kolmannen on koirallenne,
Mutta neljännen jaeltavaksi
Lähettäjän köyhälle suvulle."
Hevosen kenkä.
(Saksasta,)
Tällä maalla vielä ollessansa,
Ulkoarvoltansa alhaisena,
Herramme Vapahtaja rakasti
Autuudesta kansansa keralla
Teillä ja turuilla tutkistella,
Sillä taivahan avaran alla
Väljä on ja kaunis keskustella.
Missä hän pyhiltä huuliltansa
Vuodatti suloisia sanoja,
Nuhdellen ja neuvoen, ja näin hän
Teki temppelin joka turusta.
Vaan opetuslapsistai ol' monta,
Jotka ei alussa voineet aina
Tajuta sanojen tarkoitusta;
Tällöin hän opetti osviitoilla,
Esimerkeillä ja vertauksilla.
Näin vaeltaissansa heidän kanssa
Kerran pientä kaupunkia kohti
Vilahti hänelle tieltä silmään
Poikkikatkennut hevosen kenkä.
Ja hän sanoi siinä Pietarille:
"Ota ylös, Pietari, tuo rauta."
Pietari, ajatuksissaan astuin
Maallisesta vallan voitannasta,
Halvaksi hevosen kengän katsoi,
Ja kuin s' ei kuninkaan kruunu ollut
Eikä voiman valtikka, niin ei hän
Ruumistaan ruvennut kuuristamaan,
Astui vaan eteenpäin, eikä ollut
Käskemistä kuulevinansakaan.
Pitkämielisyydessään hänehen
Herra ei vihastunut, vaan itse
Ylös kengän kappaleen kohotti,
Eikä sen enempätä sanonut.
Sitten kaupunkihin tultuansa
Poikkesi hän seppien pajahan
Ja sepille sinne möi sen raudan
Kolmesta kuparipenningistä.
Sivu kauppiasten kulkeissansa
Osti siit' omenankauppiaalta
Kirsikoita kypsiä sen verran,
Minkä kolmella rahalla saapi,
Ja heti hihansa pohjukkahan
Ne tapaansa myöten tarkoin kätki.
Siitä pois nyt toisen portin kautta
Läksi hän opetuslapsinensa
Talotointa tietä kankahalla
Aukealla astumahan, joss' ei
Pientäkään pimentopuuta ollut.
Päiväpaiste kiihtyi helteheksi,
Ja janossaan oisi paljonkin nyt
Maksanut vedestä matkalainen.
Toisia edellä astuissansa
Herra heittävi salaa hihastaan
Tällä tiellä kirsimarjan maahan.
Pietaripa, marjan nähtyänsä,
Nöyrästi kumartui, nokkasi sen
Suuhunsa nyt aivan sukkelasti.
Vähän matkan päässä laski Herra
Toisen kirsikan kädestään maahan,
Jonka taas kumartuin Pietar' otti.