6. Rakkaiden hauta.
Oli kaksi kaunokaista
Kaksi kuikista käköä,
Ne tekivät lemmen liiton,
Laativat lujan lupansa;
Kumpikin käkö kukahti
Yhden kuusosen kukilla,
Kumpikin käkö pesihen
Yhessä joen ve'essä,
Yhen virran pyörtehellä,
Yhen pyhkimen varalla.
Kului kuuta viisi, kuusi,
Kuluipa koko kesäkin,
Eikä tiennyt yksikänä,
Arvannut ainoakana.
Kuluipa kesonen toinen
Vierähti Jumalan vuosi,
Jo tiesi koko kyläjäs,
Akat arvasi kyläiset,
Tiesi miehet, tiesi vaimot,
Iso tiesi, tiesi äiti.
Tuostapa emo tytärtä,
Vanhin virkkaen varoitti:
"Paha on hukan keralla,
Paha on karhun kainalossa,
Pahempi pojan parissa,
Suoravartalon sylissä;
Sill' on suu suloa voita,
Hunajata huulet kaikki:
Myrkkyä hänellä mieli,
Sisu mustia mujuja;
Ellys menkö, lapsueni,
Noien poikien parihin,
Niien kaunisten kisoihin."
Poika vuotti, viikon vuotti
Tulevata tyttöänsä,
Käköä käkeävätä;
Eipä tyttö tullutkana,
Eikä kuulunut käköistä;
Siitä vuottava valitti,
Haikiansa huokaeli
Tuikkavalle tähtyelle,
Lemmen luoulle lohulle,
Tähen käskevi sanoa,
Viestin viemähän tytölle:
"Kuole kultani ehtoolla,
Aattoiltana nukaha,
Niin minä pyhänä päätyn,
Vaietessa aamun vaivun."
Kultansa ehtoolla kuoli,
Impi illalla nukahti,
Poikapa pyhänä päättyi,
Vaietessa aamun vaipui.
Siitä hauta kaivettihin,
Ovi Tuonen auaistihin,
Siihen kätkettiin käköset,
Lemmen lapset laskettihin,
Kylki kyljen lämpimähän,
Rinta rintoa lähelle,
Käsi kätköhön kätösen,
Huuli huulen hohtehesen.
Kului kuuta viisi, kuusi,
Vieri viikkoja Jumalan,
Jopa poian päälaelta
Nousi kuusi kukkalatva;
Kului vielä kuuta kuusi,
Vieri aikoa vähäisen,
Jo nousi noropajuja,
Kyynelpäitä kukkasia
Sylistä ihanan immen,
Tuonelan tytin tilalta,
Nousi taimelle tasalle,
Varsin varrelle hyvälle;
Ne varret venyttelihen,
Kukkansa kohottelivat,
Kukat kuusen ympärille,
Kuusen kaulan kierräntähän;
Impeä itkevät siinä,
Vienoista valittelevat,
Nuorra mennyttä Manalle,
Tyttinä tupahan Tuonen.
7. Julkasematoin rakkaus.
Oi sinua, autio ahonen,
Kuin minulle muistutat muretta!
Täss' erosi ystävä minusta,
Eik' erotessaan sanonutkana:
Herran halttuhun ma sun nyt heitän!
Päähäns' painoi vaan kypäreänsä,
Maahan mustat silmänsä alensi,
Ja kätensä, oikean kätensä
Poveansa vasten painallutti. —
Kypäränsä päähään painamalla
Armas aikoi lausua minulle:
"Herran halttuhun ma sun nyt heitän!"
Silmänsä alentamalla maahan:
"Kaiken kallihin oot kultueni!"
Poveansa painalluttamalla,
Silläpä sanoaksensa mietti:
"Mielestän' et milloinkaan murene!"
Kuinka rakkaus tulee ilmi.
(Kreikkalainen.)
Min vuoksi, kultani, en sais ma sulle suuta antaa!
Yö synkkä on, niin eihän ken voi siitä kieltä kantaa.
"Sen kuulee yö ja illan kuu ja kuulee tähdet taivaan,
Ja tähti järveen tuikahtaa ja kielii lainehille,
Ja keula kuulee laineilta ja lausuu laivurille,
Ja laivamies jo aamulla sen kullallensa laulaa."