3. Tuomio.
Kolme kaunokaista impilasta
Kylvi kukkasia kunnahalle.
Jo tulevi siihen poika huima,
Kukkia keräävi kourallisen.
Niin tytöt salaa viritti ansan,
Johon poikanen poloinen puuttui.
Yksi näin: "tulehen työntäkämme!"
Toinen näin: "ajakamme kylästä!"
Kolmas näin: "se hirtteä pitävi!"
Poika siihen vastahan sanovi:
"En ole kulta työntäänne tulehen,
En pahantekijä maast' ajaanne,
Poik' olen, poloinen, hirtettävä
Hirmuhirtehen — kuin neidon kaulaan!"
4. Toivomat.
Niilo nurmella lepäsi,
Koivun kaunosen kylellä,
Tuli siihen kolme neittä,
Kolme kaunoista kanoa;
Tullessahan tuumoavat.
Astuessaan arvelevat,
Kuk' ois kulienkin komeinta,
Mikäpä millenkin sominta.
Niinpä virkki vanhin impi,
Lausui tällä lausehella:
"Sormus ois somin minusta,
Kullankiiluva komein,
Jok' ois sulhon suorittama,
Menon merkki miehelähän."
Siitä virkki toinen tyttö,
Lausui tällä lausehella:
"Vyö oisi somin minusta,
Vyöpä kaiken kaunokainen,
Jok' ois kullan kirjaeltu,
Ja hopein huoliteltu;
Vyölle poikaset pälyvät,
Silmän luovat sulhais-miehet."
Siitä virkki nuorin neiti,
Tyttö taitaen sanovi:
"Niilop' ois somin minusta,
Metsänpyytäjä parahin;
Sormus sormessa kuluvi,
Tuli kullan tummenevi,
Vyöstä kirjaset katoovat,
Hälvenee helo hopean;
Kulu ei Niilon kaunis kaula,
Tummene tuli silmästä,
Ei katoa kylki lämmin,
Huulten hälvene hunaja."
5. Kirous.
Kaikkia keräsi tyttö,
Uupui siit' uneen.
Tulipa poikanen pahainen,
Havahutti näin:
"Nouse, nouse, armas impi,
Nyt elä lepää enää!
Kukkakullat rinnoillasi
Kai jo kuihtuvat,
Se, kenelle ne keräsit,
Toista lemmitsee."
"Lempensä mä anteheksi
Annan, kuitenkin
Koston nuoli, Luoja, laske
Kohti kurjoa!"