Eräsn' yönä sitten nousi notkelmasta norotar,
Talven tyttö rautanäppi, harmaavaippa Hallatar:
Maanalaisen maalle huokui hyyn ja härmän niinkuin jään;
Loput riisti: korren kylmi, jääti tähkän täytelään!
Näinpä, näin käy elämässä, ennenkuin sen luuletkaan:
Kylvät kyllä, toivot touoks' kiitosta ja kunniaa;
Konna kylvää siihen salaa Syöjättären siementä,
Pahat kielet, nurjat mielet, vihan, vainon niität sä.
Taikka aina takellut sä, eteenpäin et päästä voi,
Toivees aina tyhjäks' käyvät, vaikka kuinka ahkeroi;
Syyttäs kärsit vääryyttä, ja kova onni sua lyö,
Lapses joutuu mieron tielle taikka armoleipää syö;
Tahi Tuoni huoneheses astuu äkki-vieraaksi,
Sylistäsi, rinnoiltasi rakkahasi raastaapi,
Kattaa kukkas mustaan multaan, tupas täys' jää autioks'
Mielestäsi maailma käy kolkoks', kylmäks' raunioks'.
Tällöin, veljet, tarvitahan miehenkunto, kestävyys;
Eikäpä ne omat avut autakaan, ei ystävyys;
Turvauminen tällöin onpi ylähämpään ystävään,
Lohdutusta, lievitystä muualta ei mistäkään!
Niinkuin laivur' laskiessaan merta aavaa, aaltoisaa
Pohjantähden tuikkavaisen myrskyisellä matkallaan
Ainoaksi auttavaksi, varmaks' ottaa ohjeekseen,
Ja näin tietää joutuvansa lahteen tyyneen, rauhaiseen;
Ijäisyyden Toivon tähti olkoon johde Teillä näin
Matkallanne maailmassa Tuonen tyyneen maahan päin!
Jos se joskus peitäksenkin, se Teit' ei voi kauhistaa.
Onhan silloin toinen turva: Uskon ankkur' laskekaa!
Toivon tähti johtehenas, Usko laivan turvanais!
Mikä yö, jos kuinkin synkkä, laivamiestä kamottais,
Mikä tuul', jos kuinkin tuima, mikä myrsky puustoineen
Voisi Teitä väärään viedä, saada laivan irralleen!
Kaikki' ennen, kaiken kanssa pyhä, hurskas Rakkaus
Sydämissä, töissä Teillä vahv' ain' olkohon ja uus',
Rakkaus, jok' anteeks' antaa toisen virheet ijäkseen,
Rakkaus, jok' aina antaa, vaan ei vaadi itselleen!
Nämät kolme kappaletta: Usko, Toivo, Rakkaus
Kell' on kanssaan elämässä, sill' on tosi tointumus;
Menestys ja onni eivät taida häntä turmella,
Eikä vaiva, vastoinkäynti, viha, vaino runnella.