III.
O isänmaa, sä kultainen ja kallis!
Sä mainesi ja mantereinesi,
Ja lakines ja kaikin laitoksines,
Ja uskoines ja äitinkielines,
Kuin oma äiti armas, armahampi
Sä mielest' olet miehen vapahan!
Sun päältäs rasitusta poistaaksensa
Tuo Ruomin kelpo poika Curtius
— Ei auta muu! — Manalan auenneesen
Kitahan syöksi nuoren itsensä.
Sun vapauttas varjellaksensapa
Leonidaskin päänsä seppelöi
Ja juhlapuvun puki parhaan päälleen
Ja ryntäs' sitten sankarjoukkoineen
Rivihin vihoillisen verrattoman
Ja kaatui itse kaikin miehineen.
Sun valtas suojana, sun sortajatas
Ja vihamiestäs voittaaksensapa
Borckhusen, uros uljas suomalainen,
Kuin seinä seisoi miekkain melskeessä;
Ilolla, isänmaa, sun edestäsi
Mies mieheltä ain' asti viimeiseen
He kamppailit, hän Karjalaisinensa,
Ja tervehtivät Tuonen tyttäret
Myhäillen morsiamikseen ja käärein
Lippunsa mustat morsiusliinoikseen![8]
Som' on ja suloinen sotahan kuolla,
Ja kaunis kuolla miekankalskeesen,
Kuin sodan sytyttää maas vihoillinen,
Ja miekkas torjuu sortajata pois:
O, ihana ja ilonkin väärti
On kuolo kuolla edest' isänmaan!
Vaan kauniimpi kuin kuolla sille uhriks'
On elämä sen etuin etehen:
Sen elämä, ken työssä ahkeroipi,
Lakia, lempeyttä noudattaa,
Velvollisuuksiansa täyttäessään
Ei katso puolelle, ei toiselle,
Vaan sitkeästi siinä kiinni riippuu,
Mi totuus on ja kohtuus, oikeus;
Ei hämmästy, kuin hätäpäivä päälle
Maan, kansan saa, on kaikki hävittää,
Vaan alkaa uudellensa hankkimahan,
Mink' otti onnettuus ja kohtalo,
Ei pyytäin pyrinnöstään parahinta
Ja mielenmukaisinta hedelmää,
Mut tyynin mielin tyytyen vaan siihen,
Mi saada mahdollist' on milloinkin.
Tuonkaltaisia sankaria, nuoret,
On keskessänne, kumppalinanne.
Nuo harmaapäiset vanhus-nuorukaiset
He ovat tulleet joukossanne juur
Viiskymmenvuotisia seppeleitään,
Jo vaalenneita, vereksempihin
Ja vihreämpihin nyt vaihtamaan.
He seppeleensä syillä suuremmilla
Nyt kyllä ansaitsevatkin kuin Te:
Viiskymmentä he vuotta ovat käyneet
Elämän korkeata koulua,
Ja kaikki koetukset kunnialla
Siell' ovat täysin tehneet, täyttäneet.
He päivätyönsä päättäneet jo ovat;
Työn raskahan hikeä, hellettä,
Nyt illan viileässä istuskellen.
He jäähdyttävät pois, ja katsovat,
Kuink' aurinko, viel' alas laskein, lahden
Rakkaita rantasia rusoitsee;
Ja odotellen lepokellon ääntä
He muiston satakieltä kuuntelee.
Ja vuosia kuin viisikymmeninen
On vierryt edelleen, niin vuoronne
On Teidänkin jo tänne tulla taidon
Verestä seppelettä saamahan.
Rivinne, täydet nyt ja sankat, ahtaat,
Ne silloin ovat melkein harvenneet,
Ja niillä, jotk' on sinne asti päässeet,
Nykyinen aamu illaks' muuntunut;
Kuin nyt ei silloin silmä tulta suihku,
Niin notkeasti nouse jalka ei,
Ja työt ja tuskat, vaivat, vaarat, vuodet
On hallan hartioille laskeneet.
Mut jos vaan nykyisille nuoruutenne
Toiveille uskolliset olitte,
Jos valanne on vahva silloin vielä,
Jonk' isänmaalle nuorra vannoitte,
Niin sydämenne, jospa jäähtynytkin,
Se sykkää lämpimästi silloinkin,
Juur niinkuin lumen alla vulkaanissa
Sisäinen tuli hehkuu, liekitsee;
Ja sukupolvi, jok' on silloin nuori —
Nyt vielä kauan syntymätöinkin! —
Jon kanssa silloin seppeleenne saatte,
Se Teille kunniata kumartaa,
Ja keskenänsä hiljaa kuiskahtaapi:
Nuo ovat Suomen kelpo miehiä!
Nordenskiöldille Suomesta.