LYYLI. Hyljätty … muka! Niin pimeältä kuin näyttääkin, äiti, tuntuu nyt kepeämmältä, kun välimme tuli selväksi. (Tuijottaa koskeen.)
KAISA. Pelkoha se tappaa, eikä kuolema.
LYYLI (astuu lähemmäksi koskea). Kuuletko, äiti?
KAISA. A mitä?
LYYLI. Miten se soittaa —? "Tule Lyyli … tule pois … pian!"
Niinkuin äiti mun pienenä ollessani.
KAISA. Mitä sie hupsuttelet? Ois' siitt miullki olit koskee' mänemist: ku sie synny't … ja enne' ja jälkee'.
(Vallinkorva tulee oikealta, muassaan vanhanpuolinen pitkätukkainen ja -partainen mies, venäläisten tavoin paidan lieve housujen päällä. Puhuu itäisempää murretta, jossa m.m. s on eräänlainen suhuääni. Hän on metsäkauppias Semen Ivaska.)
LYYLI (tarkoittaen Vallinkorvaa). Eikö hän ole isäni?
KAISA. Mitäs sie kaikill tiijoill? (Katsoo tulijoihin.) Ka Ivaskan matkoiss! Taas juopotelleet.
IVASKA. Shiu mutshuis, Jakoff Matveitsh, da tytär shinun? Kak staroova? — "Ivashkan matkoish'" hyvä: matkoa tehnyt ijässhäin ylen äijy, Shuomet, Ruotshit, Venähet shamonnut — (Yht'äkkiä tarttuu jalkoihinsa.) Piesshahiset, nää jallaat! (Lyylille.) Ylen oot lempo shoma! Tässh tauvin kera da ishon ijän kera gävelet: yhtäkaikk kuteloittaa.