VALLINKORVA. Ainaks sie oot niit kiinnekirjoi vajjaann? Tiet konrahi, täyven maksat, Lyylin viet vaimokseis — ka saat.
LYYLI. En milloinkaan mene hänelle, ennen vaikka koskeen.
VALLINKORVA (ihastuneena). — ku tuolla'sell … halunkill? Vot: siull onki sissuu, Lyyli.
ALPO. Pyytän hetkeksi lainata huomiodanne — setä. Meitänhän oikeastaan tulisi olla yhtä puolta — —
VALLINKORVA (matkii). "Pyytän andeeksi, minä puhuin Lyyli neidille"!
ALPO. Rahat toimitan pian ja sen välikirjan teen. Mutta kun ei Lyyli —
VALLINKORVA. Siitt sie maksatki patruuna' velan kuitiks' ja minkä
Lyyli tahtoo siint! yli osallaa.
LYYLI. En pyydä penniäkään, kun vaan pääsen —
ALPO. Hyvä! (Miettii, tekee päätöksen. Itsekseen.) Hätätilassa laina isäni perindöä vastaan: ei varkaus, vaan oikotie. (Menee oikealla.)
VALLINKORVA (katsoo hänen jälkeensä). "Kassotais kanss', sano' piru ku tahkoo vääns'."