LYYLI. Jospa tekijällä olisi syytä, oikeutettua hänen kannaltaan? Ja sitte … sitte kun minä pyydän.
VILHO. Isäsi?
LYYLI. Niin, isäni: monessa hairahtunut, mutta kuinka kovasti hänen oikeudentuntoaan myös on koeteltu!
VILHO; (tarttuu hänen käteensä). Kiitos, Lyyli! Sinä olet … sanoinhan, että sinä olet kelpo tyttö. Olet voittanut itsesi: sinä olet jalo —
LYYLI (torjuen). Ei! Pois!
VILHO (vetää häntä luokseen). Luota minuun, Lyyli!
LYYLI (kuin äsken). Pois! Ei saa —
VILHO. Etkö siis —?
LYYLI. En … en voi, en saata.
VILHO. Miks'et?