IVASKA (tarttuen jalkoihinsa). Pieshah —!
ILLBERG (hypähtänyt tuolilta). Oh, se huutta ku yks feltveebel. Oikke urhuline mees.
ALPO (itsekseen). Vilho tavannut äidini! Jokohan ollaan karilla?
VALLINKORVA (tuohuksissaan Anterolle). En elämässäin oo varastant, sen tiijätki. Viel oot sen pannt kokkoo' miu surmaksein. (Seisoo hetken vielä uhkaavassa asennossaan.)
ANTERO. Yökauden täällä hiipinyt nurkissa —. Niin vihamies kuin oletkin, en ilman täyttä syytä — —
IJÄS. Jos mie saan virkkaa? — Tää Iikka toiss-yönn — täytyyhä miu tottuus sannoo —
ILVES (keskeyttää). Nii, toiss-yönn viilas' avvaint. Näi mieki.
IJÄS. Vaksii' ol' painant kaava'.
IIKKA. Mie painant? — Mäne! (Osoittaa Alpoa, joka on kiihkeästi kuiskaillut Martan kanssa.) Tuo papi sälli käsk' laittaa issellee sella'se.
ALPO (hymyillen). Onko poika nähnyt unda?