VALLINKORVA. Ka em mie vasten oo. Mut eihä tää pastuor' … "Alpo" mikä sie oot nimeltäis, viel oo niit kasselltkaa.
ALPO. En ole tottunut maita arvostelemaan. Luodan siihen, ettette tahto saattaa minua vahinkoon … minua ja tytärtänne.
VALLINKORVA. "Ei märkääkä", sano' turkulaine! — A myö siitt saatas' täss ellää ainn iellkipäi?
ALPO. Kuinkas sitten! Eihän minusta ole maanviljelijäksi.
VALLINKORVA. Ka siitt vaikk paikall tehtäs' kaupat! Mie täss vähä oon tuuless, mut oha nää toiset selvii.
ALPO. Kuinka korkeaksi laskette tilanne arvon, näin meitän välisessä kaupassa?
VALLINKORVA. Tää ois neljä-, vlijetoist tuhane tila joka päivä, vaikk ei ois tuohokaa koskee' ossaa. Erräät o pienistki osistaa saaneet tuhansii, mut mie sitä en täss mei kaupass reknaa mihikää.
KAISA. Nyt tää' ruuki jaloiss on kalaves'ki pillautunt. Eikä koskest pelloks' oo, josha nuo ei hyvin kasvane nykyjää mei pellotkaa.
VALLINKORVA. A tää jos oikee oiski viljelyksess, ni tää tila maksas' paljo. (Miettii.) Kahteetoist tuhantee mie heitän, ku täss siitt isse saahaa ellää niiku viljelijänn. Siint alle miu tuntoin ei anna männä. Vähä paremp' kuitenki ku jos patruun veis' velastaa.
ALPO (ottaa muistikirjansa). Sitä velkaa näyttää olevan yhteksän tuhatta viisisataa markkaa, ilman korkoja.