ANTERO (Vallinkorvalle). Kylläpä vähä välität vaimostasi!
VALLINKORVA. Ketkä välittäät, ni maksakoot! — Tuikku murheese!
(Ryyppää, sitte istuu vuoteen laidalle, käsi leuvan alla.)
(Kaisa, Illberg ja Antero menevät.)
ALPO. Tämä oli minulle aivan otottamatonta!
LYYLI. Olenhan kaikin voimin koettanut selittää sinulle, että äiti oli sen tehnyt vaan minua auttaakseen.
ALPO. Kaikissa tapauksissa —
LYYLI. Pelasta hänet, jos yhtään pidät minusta! Puhu patruunalle!
ALPO. On isälläsikin rahaa aluksi. Hän tundee asianlaatun paremmin kuin minä.
VALLINKORVA (nousee, oikaseksen. Lyylille). Ei se ni siukaa tauttas' ollt. Aina'set kestinpiot ruuki akkoin kanss.
ALPO. Missään tapauksessa ei minun asemaani sovellu tässä julkisesti esiindyä viinanmyyjän suojelijana. Etkö käsitä sitä?