Kahdeksas kohtaus.
Tuuterkaivenius. Rouva Noukkanen.
Tuuterkaivenius. Sen minä kuitenkin heitän tekemättä että rupeisin itseäni peilailemaan. — Se olisi ihka hulluus uskoa jotain semmoista. Minä olisin vähän höperö, pieni siivoluontoinen hupsu — — minä olisin — — olisin — — se on mahdotointa! (kurkistaa peiliin, vaan kääntää heti, irvistäen, päänsä pois), hiiteen tuo peili! (pistää sen piiloon nuttunsa liepeen alle). Ah! katso tuolla tulee emännöitsijäni, tuo oiva vanha Nenäpiuvi — vai Noukkanen mikä se onkaan. Minä todella tarvitsenkin joitakuita lohdutus-sanoja.
Rouva (tulee sisään). Herra Jumala! kuinka levoton minä olen ollut prohvessorin tähden! Te, herra prohvessori, ette anna itsellenne enää ollenkaan rauhaa, vaan olette työssä aamusta iltaan, aivan kuin orja! Niin ne sanovatkin kaikki ihmiset, että koko Suomessa ei olekkaan yhtään niin oppinutta miestä kuin te pvohvessori olette.
Tuuterkaivenius. Kiitoksia sen edestä, hyvä rouva. Minäkin voin sen vakuuttaa, että koko meidän Suomessa ei löydy likikään niin rehellistä ja luotettavaa emännöitsijätä kuin te, rouva Nenäpiuvi, ah, minä erehdyin — kuin te, rouvaseni, Noukkanen olette.
Rouva. Minä sen tunnustan, että sanottakoon minusta mitä ikänä hyvänsä, niin kyllä minä rehellinen ja luotettava olen. Jumala sen itse tietää että minä koettelen saada sisään ja säästää niin paljo kuin suinkin on mahdollista ja pidän vaarin prohvessorin talosta, aivan niinkuin se olisi omani. — Minä tuskin raahdin syödäkkään, sen minä tunnustan. Jumala antakoon teidän, herra prohvessori, vaan elää, sillä muuten minä en tiedä miten minulle kävisi vanhoina päivinäni (itkee).
Tuuterkaivenius. Uskokaa minua, kyllä minä huolen pidän teidän vanhoista päivistänne, hyvä rouvaseni. Kun minä kerran kuolen, niin pitää teidän jäätä tyytyväiseksi minun testamenttiini (kuiskasee syrjään). Jos koettelisin peiliä! mutta se olisi ilkeää minun puolestani, epäillä hänen hyvää ja hyvän-suopaista sydämensä laatua.
Rouva (surullisesti). Useasti olen minä aivan levotoin mielessäni, ja silloin — silloin ajattelen minä sinne sekä tänne.
Tuuterkaivenius (kuiskaa syrjään). Minun tekee mieleni koetella, (kovasti). No, mitä te nyt ajattelette, rouva? (Pitää päitä hänen vastassansa).
Rouva (vilkkaasti). Niin että prohvessorin ja minun olisi heti kohta mentävä yhteen, mentävä naimisiin, ja että Ilma-mamseli, tuo kelvotoin, saisi heti lähteä tiehensä talosta, ja että prohvessori, joka on vanha romu-ukko, saisi heti mennä ikuiselle matkallensa maailmasta, hän saisi langeta nurin niskoin johonkuhun kuoppaan täällä puutarhassa tahi jollain muulla tavalla muksahtaa pois päiviltä.