Tuuterkaivenius. Minä en tahdo olla rehellinen ja kevyt-uskoinen mies! Minä en tahdo olla muu kuin olen. Minä olen tiedemies, muinaisuuksien tutkija. Siihen olen minä käyttänyt kaikki voimani. — Minä tunnen voivani lisätä maani kunniaa. Se olisi synti, etten oikeen käyttäisi niitä lahjoja, joita Luoja on minulle päähäni antanut. Minä sen tiedän varmaan että joo voisin sadan vuoden päästä, tästä lukien, nousta haudastani, niin olisin kuuleva kiitollisen jälkimaailman mainitsevan nimeäni ylistyksellä joka paikassa. Minä toivoisin saattavani sen tehdä!
Totuus:
Hyvä, hyvä! ukkoseni,
Nuopa toivot sulle täytän,
Hyvää sulle tehdäkseni,
Kun oot auttanut minua.
— Vuosi-sadan sulle muutan
Toisen toimitan eteesi,
Jota saatat katsastella.
(Viittoilee peilillään jokaiselle neljälle ilman suunnalle). (Alkaa pimetä, iskeä tulta ja ukkonen jyräjää ja kuuluu etäältä. Soitto alkaa, jota kestää näytöksen loppuun asti. Tuuterkaivenius kallistuu kauhistuksella yhtä puuta vastaan).
Totuus:
Syntymättömät, te päivät!
Teitä kutsun nyt, anellen,
Tulkaatte nyt piilostanne,
Tulevaisten yöstä nouskaa!
Pilvet, jotka pimittävät
Teitä tuolla tulollanne,
Hajotan ja tasottelen.
Elävyyttä annan niille,
Joita isku ennustelee
Tuleviksi tunnustelee.
Kohta saamme vuotta nähdä
— Tuhat yhdeksän sataa — ja
Kuusikymmentä kahdeksan.
(Tulen iskut alkavat kiihtyä, jyräykset kovenee; soitto käypi rajummin).
Näkymättömien haltijoiden äänet: (laulavat samalla nuotilla kuin: "Sydämestäni rakastan sua elinaikani" j.n.e.)
Kah, Ilmatar se kutsuupi meitä nyt syvyydestä,
Ah kuinka hän jo pelmuaa ja taivas suitsuaa;
Lähkäämme täältä kulkemaan heti pois majoistamme
Ja siipiämme älkäämme siis varsin säästäkä.
Tulee nyt aika päivien uusi kohtaki,
Muuttuut ne miehet naiseksi, kaikki kaiketi.
Kovaa ilmaa ja aaltoja hupa on nyt katsella
Ja silmäellä loistavaista kukkain hehkua.
Iloisa päivä raukenee heti meiltä hukkahan,
Ja riemu raitis meillä tää ei kauvan kestäne;
Tehkäämme tehtävämme siis, — muutos alkakoon!
Sä iske isku välkkyvä, nuoli Ukkosen!