Tuuterkaivenius. Kuinkako vanha minä olen? minä olen viidenkymmenen vuoden vanha.
Totuus (juhlallisesti).
Etpäs oikein arvannunna;
Sinä täytät tänäpänä
Sata viiskymmentä vuotta,
Aivan tällä hetkelläsi!
(Menee hymysuin).
Toinen kohtaus.
Tuuterkaivenius (yksinänsä). Sata viiskymmentä vuotta! sittehän minä jo olenkin itse varsinainen muinaisuus, toinen painos Jerusalmen suutaria! Sata viiskymmentä vuotta! Niinmuodoin on rouva Noukkanen siis sata kuuskymmen vuotias; hänpä sitte näyttäneekin jo kelpo muorille hän, se marakatti! (Katselee kummastellen ympärillensä). Se on sitte Heinola nyt tämä, vuonna 1968! (katselee perillepäin). Jos tuo on Jyrängön joki, niin täytyy tämän paikan olla Toropovan kolkka, — ihanha tuo onkin Toropovan kukka-tarha, vaikka omena-puut ovat kauhean suuriksi kasvaneet (katselee tehdas-kartanoa), ja jos se on hänen entinen kukka-tarhansa, niin tässähän sitte olisi Toropovan puoti, jossa Tirikova sittemmin kauppaa piti; mutta ompa se kartano mainioksi ja kummalliseksi kasvanut. Minua juuri arveluttaa kuka se nyt täällä on pää-kauppijaana tähän aikaan!… Mutta kuka se on tuo?
Kolmas kohtaus.
Rosmo (suuri raha-kukkaro toisessa kädessä ja toisessa pistuoli, jonka hän ojentaa kohti Tuuterkaiveniuksen rintaa). Ota nämä rahat, taikka kuole!
Tuuterkaivenius (kauhistuen). Herra, (ottaa kiivaasti kukkaron). Häh!
Rosmo. Jääkää hyvästi! (kumartuu ja menee pois).