Tuuterkaivenius. Louhetar.
Tuuterkaivenius. Portinvartija, joka pitää kirjallisia luennoita! — sepä jo on liian kurja se (rumpu käypi ulkopuolella). Mitä se on?
Louhetar (puoleksi sota-puvussa ja lyöden rumpua).
Tuuterkaivenius. Naiset ovat sotilaita, minä luulen?
Louhetar. Minä olen rykmentin rummuttaja Suomen Kaartissa — minä olen aina himollisesti rakastanut sotilas-säätyä. Vanhempani tahtoivat minua sivili-virkoihin, että minä, samoin kuin muutkin naiset, olisin tullut tuomariksi ja juttujen ajajaksi eli niinkutsutuksi "vulmahdiksi".
Tuuterkaivenius. Juttujen ajajaksi…
Louhetar. Niin, aivan samallaiseksi näköjäni, kuin tuo joka tuolta tulee. (Eräs nainen mustassa päällysnutussa ja korkea musta miehen hattu päässä käypi verkkaisesti poikki teaatterin, suuri vihko paperia kainalossa ja suuri kirja kädessä, josta lukee, viuhtoen muuten oikealla kädellään). Tuo on meidän suurimpia juttuniekkoja, — se nyt menee raastuvan-oikeuteen, niinkuin luulen.
Tuuterkaivenius. Naisihmiset vulmahtiloina, sittenpä sitä oikeuden edessä varmaan haasteltaneekin koko hirmuisesti! — Ja entäs teidän miehenne? —
Louhetar. Minun mieheni? se on lempeä-luontoinen, rakastettava olento — hoitaa taloutta oikeen hyvästi, ompelee ja pesee pyykkiä aivan sievästi, — minulle tuli täytymys naida hänet ja antaa hänelle nimeni — vaan minä en siitä pahottele.
Tuuterkaivenius (itsekseen). Mitä nyt tuo taas on, mitä kuulen! —