Louhetar. Ah! vaan tuossahan se onkin — hän tulee, varmaankin kalatorilta, jossa on ollut kaloja meille puoliseksi ostamassa.
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset. Louhettaren Mies.
Mies (suuri kooltaan, mustat poskiparrat ja päässä kaunis tylli-myssy koreilla nauhoilla, esiliina edessä, kantaen ruokakoria, jossa kaloja ja ruuvas-kasvuja on sisässä. — Hän kumartaa). Sinäkös se olet vaimoseni? —
Louhetar (kurkistaa koriin). Spenattia — pavun palkoja, näen minä — vaan miksi otit ahvenia? tiedäthän sen jo, että minä rakastan paraittain paistettuja hailia.
Mies. Siellä kyllä oli paistettuja hailia, siellä sillan korvalla, vaan ne eivät olleet eläviä, ja sen suhteen niitä en ottanut.
Louhetar. No, yhtä kaikki sitte — mene nyt kauniisti kotiin — (jyrkästi). Vaan muista, että jos tapaat jonkun naisen tiellä, niin paina kohta silmäsi alas, — naineen miehen ei sovi kiemastella, niinkuin eräänä päivänä teit — — hyvästi nyt, ystäväni, ja katso pienosta kotona, kuuletkos sinä!
Mies. Hyvä, hyvä, kultaseni (menee).
Louhetar (menee toiselle sivulle ja rummuttaa).
Kahdeksas kohtaus.