Tuuterkaivenius. Marjatta ja eräs nuori mies.
Nuori mies (Muutamia läninkiä toisella käsivarrellaan ja vasu toisella; Marjatta, tullessaan yhtaikaa, halailee miestä). Antakaa minun mennä, antakaa olla rauhassa! Ei minulla ole aikaa!
Marjatta (Komeasti ja kiltisti vaatetettuna, ratsaspiiska kädessä, miekka vyöllä ja sikarri hampaissa). Sinäpä nyt olet ihmeen kova, suloisin ystäväni, — kultaseni, kuuleppa, enkö saisi tarita sinulle käsivarttani vaan vähäksi ajaksi?
Nuori mies. Isä on kieltänyt, hän on sanonut, etten saa tarttua kenenkään tytön käsipuoleen.
Marjatta. Isä ja isä! eikö milloinkaan muuta kuin mitä isä lupaa! Voithan kuitenkin sanoa minulle kuka olet ja mitä sinä, kultaseni, kotonasi tiet?
Nuori mies. Minä asun itsekseni vaan, ja ompelen vaatteita.
Marjatta. Sitä oivallisempi se onkin, sinä pieni pujarini. Minä olen aivan kokonansa rakas ja sulostunut tuommoisiin pieniin ompelijoihin. Sinä pääset minusta, mutta vaan yhdellä ainoalla ehdolla.
Nuori mies (luopi silmänsä alas). Ja se ehto!
Marjatta. Että saan tietää missä sinä asut.
Nuori mies (itsekseen). Oh! kuinka herjoja ne naiset ovat! (kovasti). Minä asun Sametti-kadun varrella, talossa N:o 11, Kiuru-nimisessä korttelissa.