Kolmastoista kohtaus.
Tuuterkaivenius. Sittemmin yksi Kiinalainen ja yksi Konttikauppias.
Tuuterkaivenius. Naiset ovat tulleet hulluiksi, siitä päivin kun miehiksi ovat muuttuneet. Ne ovat perineet meidän oikeudet; vaan myöskin meidän kunnottomuudet. — Mutta mitäs minä siitä, kun minulla on se ilo, ettei minun nimeäni vielä ole unohdettu; minun muistoni, niinkuin jo edelläpäin ennustin, on piirustettuna kuolemattomuuden temppeliin! — Jälkeiseni — minun lasteni lasten lapset — tulevat ihan varmaan olemaan valtakunnan korkeimmissa kunnia-viroissa, ja elävät minun kunnioitetun nimeni voimilla. —
(Konttikauppias ja kiinalainen lentävät poikki teaatterin, jälkeinen seuraten edellistä, huutaen: "pysäy, pysäy; ota kiini, ota kiini!")
Tuuterkaivenius. Mitä laatua lintuja ne nyt nuo ovat! mutta niinkuin vasta kuulin, tuntuu minusta ikäänkuin siivetkin olisivat muodissa nykyiseen aikaan.
Konttikauppias (siivet selässä, hyppien sisälle). Auta, auta, pyhä veli!
Kiinalainen (ajaen häntä takaa, yhtäläisesti siivet selässä). Pidä häntä kiini, pidä kiini häntä! (saapi tonttikauppiasta niskasta kiini).
Tuuterkaivenius (itsekseen). Vieläkös niitä nytkin on, noita konttikauppioita? Se on sitkeä-henkinen suku se — tuo ruskea-partanen suku, ja vieläpä enkeli-siivillä kulkeva; — sitä minä en milloinkaan luullut näkeväni.
Kiinalainen (pitäen kiini konttikauppiasta). Anna pois rahat ja ota tavara takaisin.
Konttikauppias. Kah, midä pakitset! Mie hyvän siulle annoin tavaran, a sie valetta pakitset, kuldasein — mie helppooh möin, lipo sie vaan shilmällä katso, kuin helmellä; a, kun shilmät ummessa piät: piä auki pumasniekka, — vot sjulle.