Tuuterkaivenius. Olli Tuuterkaiveniuksen nimeä, jonka kyllä tiedätte.
Tuuterkaivenius nuorempi. Oletteko te kuulleet puhuttavan Olli Tuuterkaiveniuksesta?
Tuuterkaivenius. Kuka ei olisi sitä kuullut? kuka ei tuntisi sen miehen nimeä, joka oli suurin muinaisuuksien tutkija ja muinaisjätteiden kerääjä aikoinansa.
Tuuterkaivenius nuorempi (hymyillen). Semmoinenko se oli? Te kentiesi tarkoitatte minun iso-isääni. —
Tuuterkaivenius (kiivaasti). Teidän iso-isäänne… Vaan Olli Tuuterkaiveniuksella oli vaan yksi tytär, eikä yhtään poikaa. —
Tuuterkaivenius nuorempi. Hän lienee nainut uudellensa vanhoina päivinään.
Tuuterkaivenius (itsekseen). Tulinko minä uudellensa vielä naineeksi! — yksi poika — Herra Jumala! (kovasti). Sinä sitte olet minun poikani poika! (syleilee häntä). Minun poikani poika! minun pieni poika-raiskani! Silläkö tavalla se on, kuin jälkimaailma palkitsee sinun iso-isäsi ansioita?
Tuuterkaivenius nuorempi (irroittaa itsensä hänen syleilyksistä). Oletteko te hulluna, herra?
Tuuterkaivenius. Minä olen sinun iso-isäsi.
Tuuterkaivenius nuorempi. No, ei se sitä estä. Minun iso-isäni, Olli Tuuterkaivenius, joka lienee elänyt Jyrängössä noin sata vuotta sitte, kuoli Helsingissä hullujen huoneessa.