Keikuttaen huonoilla kyytirattailla, ajoi hän aina hovin portaille asti, astui maahan ja kääntyi erään hienosti puetun palvelian puoleen, joka juuri tuli alas tuon linnamaisen rakennuksen portaita pitkin.
"Minä olen uusi opettajanne", virkkoi Kalle Saukko, "mene oitis ilmoittamaan tulostani herrasväellesi!"
"Armollinen herrasväkeni on illallisella naapurilassa", ilmoitti palvelia.
"Vai niin, no näytä siis, missä huoneeni on, ja vie oitis kapusäkkini sisään", komensi uusi opettaja.
Palvelia, pitkävartaloinen mies, jolla oli vahva poskiparta ja viikset, oli ihan tottumatoin näkemään aatelisia palvelioita näin kohdeltavan, eikä hän myöskään suuresti ihaillut akatemiallista sivistystä, vaan pisti nyt kädet taskuihinsa, tarkastellen nykyään tullutta kiireestä kantapäihin asti.
"Tuossa on opettajan huone", sanoi hän jotenkin röyhkeästi ja osoitti sormellaan erästä sivurakennusta; "mutta kapusäkki … niin — minusta näyttää kuin jaksaisitte sen itsekkin kantaa."
"Mitäs sinä sanot, lurjus!" huusi Kalle, lähestyen palveliaa.
"Lurjus!" matki tämä; "veljen malja on vielä juomatta ja lurjus ehkä olette itse."
Mutta tuskin oli palvelia lausunut viimeiset sanansa, kun jo sai korvapuustin, joka viskasi hänen alas kyytihevoseen asti, ja vieläpä toisen, joka lennätti hevosen luota rattaitten viereen, ja ennenkuin hän ennätti tointua, koitettuaan tätä epämiellyttävää, mutta nopeaa kulkuneuvoa, tunsi hän sälytellyksi selkäänsä raskaan kapusäkin, hatturasian, kotelossaan olevan metsästys-pyssyn, uistimia ja siimoja. Näin runsaalla taakalla täytyi hänen hinastaa eteenpäin jälessä seuraavan jalan hätyyttämänä, jonka voimia hän ehtimiseen sai kokea.
Tultuaan opettajan huoneesen, paiskasi palvelia vihan vimmassa taakkansa aika mäjähdyksellä lattiaan, josta syystä hän nuolen nopeudella viskattiin pihalle pää edellä kukkapenkereesen. Tämä kaikki oli käynyt niin tulisessa kiiruussa, että palvelia, siinä kun makasi tuoksuvilla kukkapatjoilla, ensin luuli nähneensä ilkeän unen, mutta kova kuumuus korvissa ja muutama verinolppu, joka nenästä pisarteli, vakuuttivat häntä siitä, että, jos tämä, virkaa tekevä isäntä olikin oikea riiviö, niin olipa pestikin hänen mukaisensa.