Kun uusi opettaja nyt oli näin asettunut tähän vapaaherran kartanoon, otti hän avaimen kammarinsa oven suulta, pani maata sekä nukkui väsyneenä pitkästä matkastaan, ja ehkäpä myöskin iltapalojen takia, joita hän oli nauttinut kolmessa viimeisessä kestikievarissa. Herättyään kello kahdeksan aamulla, — silloin hän tavallisesti nousi makuulta, — etsi hän vesikarahvinia, mutta kun ei sitä löytynyt, hyppäsi hän vuoteeltaan, aukaisi pihaan päin olevan akkunan ja huusi tavallisella jykevällä äänellään: "Vettä! raitista vettä!"
Nytpä sattui niin onnettomasti, että kartanon 15:ta vuotinen nuori neiti ja hänen opettajattarensa eli seurakumppaninsa istuivat keinulavitsalla, joka oli asetettu vihertävään pihaan, ja ihailivat siinä aamun kauneutta sekä hyväilivät pientä somaa koiraa, joka makasi heidän jalkojensa vieressä.
Nämät nuoret neitoset säikähtivät, kuullessaan tuon jylisevän, vettä huutavan äänen, ja molemmat tähtäsivät silmänsä sivurakennukseen päin, mutta saatammepa ymmärtää, miten hämmästyivät, kun havaitsivat melkein pukemattoman, rotevan miehen pistävän toisen puolen vartalostaan ulos auki olevasta akkunasta. Ensi silmänräpäyksessä he tuon näyn takia säikähtivät niin, etteivät paikaltaan päässeet.
"Tänne nyt raitista vettä!" jatkoi akkunassa oleva olento puoli-unisena ja ehkäpä unen takia myöskin luullen nuot neitoset talon palvelustytöiksi; "tuokaa koko saavillinen vettä, olen niin helkkarin janoissani."
Kauhistuksesta huutaen pakenivat molemmat neitoset etsimään puutarhan varjoa. Koira ainoastaan jäi pihaan haukkumaan, syystä kylläkin, uutta opettajaa.
"Sanokaa sitten", huusi opettaja pakeneville että kahvin muassa tuovat minulle paistetun sillin!"
"Tuopa oli ilkeä mies!" sanoi opettajatar ja katsoi juostessaan taaksensa, luultavasti houkutellakseen varomatonta koiraa peräänsä.
"Hänpä oli varsin hirveä", lisäsi nuori neiti, "ja sitten hän vielä käski tuoda silliä!"
Morkaten talon huonosti kasvatettua palvelus-väkeä, pani Kalle akkunan kiinni ja meni vieläkin levolle. Tunnin nukuttuaan nousi hän taas, puki yllensä ja lähti kammaristaan, mennäksensä esittämään itsensä vapaaherralliselle perheelle sekä tullaksensa tutuksi tulevan oppilaansa kanssa.
Kun tämä uusi opettaja astui itse päärakennuksen saliin, oli tuo jalosukuinen perhe juuri kokoontunut kahvipöydän ympärille. Siinä oli paroni ja paronitar, heidän nuori tyttärensä ja hänen opettajattarensa sekä kaksitoistavuotias pikku paroni. Kaikki nämät henkilöt olivat Kalle Saukolle varsin tuntemattomia. Ainoastaan palvelian luuli hän nähneensä ennen, vaikka tämän kasvot nyt olivat varsin pöhöttyneet ja nenän päällä pieni musta plaastaripilkku.