"Kello neljä", vastasi pikku paroni nyt varsin levollisena, kun tutkinto kääntyi näin odottamattomaan suuntaan.
"Siis joudumme varsin hyvin saamaan uistimella muutamia haukia ja onkimaan parikymmentä ahventa. Koetetaanpa tuolta ahvenkarilta."
Kalle pisti pari uistinta taskuunsa, tarttui oppilaansa käteen ja vei hänen muassaan ulos. Pian olivat he molemmat järvellä, varustettuna tarpeellisilla kalastus-neuvoilla. Uudella opettajalla oli hyvä kalastus-onni. Saatuaan uistimella muutamia suuria haukia laskivat he veneensä ahvenkarille ja rupesivat panemaan kuntoon onkensa.
"Paneppa nyt matoa koukkuun", sanoi Saukko oppilaallensa, viskaten hänelle koukun ja siiman.
"Pitääkö minun panna matoa koukkuun?" kysyi pikku paroni surkean muotoisena.
"Totta maar, nuhjus! Etkö sinä itse aina sitä tee, kun ongella olet?"
"En, sitä tekee kalastaja taikka palveliat."
"Kehtaatko vaivata vanhempia ihmisiä tuollaisella? Pane oitis koukkuun matoa taikka minä sinun panen madon sijaan."
Itkusilmin täytyi pikku paronin tehdä tuota vaikeaa tehtäväänsä, joka kävi aina vaivalloisemmaksi, mitä enemmän kalat söivät, ja tuskinpa saattanee sanoa, kumpi enempi kärsi, mato vaiko pikku paroni. Muutama tunti tämän jälkeen tuli opettaja ja oppilas pihaan, edellinen laulaa hyräillen ja jälkimäinen eli pikku paroni itkein sekä molemmissa käsissään kantaen suurta riipillistä oivallisia ahvenia, vieläpä kaksi suurta haukea, jotka päästä olivat toinen toiseensa sidotut, rippui hänen olkapäällään potkien nuorta sukukartanon omistajaa sekä edestä että takaa.
"Vie nyt ahvenet kyökkiin", neuvoi opettaja, "ja sano mammallesi, että hän keittää net vähässä vedessä … kastikkeeksi ei tarvita muuta kuin sulatettua voita ja persiljaa… Hauet sopii sinun viedä jääkellariin, siellä net kyllä hyvänä pysyvät huomiseksi. Hyvästi nyt nahjus! Iltapäivällä luemme katekismusta."