— No?
— Minä vastasin, ettei tarvitse ollenkaan tulla noutamaan.
— Aiotko siis kävellä?
— Kävelläkö tällaisessa ilmassa, rakastettuni?… Taasen sinä olet julma, Jolanta!
— Sinä ajattelit siis…
— Ei, en ajatellut … mutta … mutta minä toivoin…
— Saada jäädä tänne, — sanoi Anna levollisesti.
— Ja sinä?… Sinä? — tiedusteli kreivi kiihtyneesti.
— Suostun siihen, — vastasi Anna, nousten leposohvalta sekä alkaen kävellä lattialla edestakaisin, lakkaamatta seuraten seinäkellon minuuttiviisaria.
— Ethän vain leiki kanssani? kysyi Lejonborg teeskennellen epäluuloa, sillä nyt hän oli sisimmässään täydellisesti varma voitostaan.