Kuten olemme huomanneet, oli kreivi Lejonborg luonteeltaan haaveellinen ja runollinen. Siitä hän olikin kuuluisa niiden naisten keskuudessa, jotka kuuluivat päiväperhosten piiriin.
— Minä en käsitä, kuinka voit vaivata kaunista sieluasi ajattelemalla menneitä aikoja, — jatkoi kreivi; — oletko ennen tanssinut ruusuilla, jumalallinen Jolantani!… Kaikessa sinä olet ihailtava, mutta eräässä suhteessa en ole koskaan voinut ymmärtää sinua… Kuinka saattoi olla mahdollista, että nainen, jolla on sellaiset ominaisuudet kuin sinulla, voi pysyä monet vuodet sellaisissa oloissa kuin sinä olet ollut?… Oikein sydäntäni kouristaa, kun ajattelen, mitä sinun onkaan täytynyt kärsiä eläessäsi yhdessä sen seikkailijan kanssa… Se oli kurjaa elämää, rakas Jolantani!
»Valtiollisten mielistelijäin» ominaisuuksiin kuuluu myös että yhtä liehittelevinä ja matelevina kuin he esiintyvät koettaessaan voittaa naisen suosion, yhtä röyhkeästi ja loukkaavasti käyttäytyvät he sen jälkeen kun luulevat olevansa varmat valloituksestaan.
— Niin, kurjaa elämää se oli, — jatkoi kreivi, — mahdotontahan sen oli loppua hyvin… Ja niin kävikin, kuten olin arvannut… Kiitä sen vuoksi Jumalaa, kaunokaiseni, että se nyt on ohi… Moni kaunis silmä tulee suuresti kadehtimaan sinun uutta saavutustasi.
Oli onni, tai paremmin sanoen onnettomuus, ettei leposohvalla loikoileva ylpeä voittaja tällä hetkellä nähnyt värivaihdosta Annan kasvoilla, sillä kreivin puhellessa sattui tämä seisomaan häneen selin. Mutta olisi kreivin kuitenkin pitänyt kuulla hänen hampaittensa hirvittävä, onnettomuutta ennustava narske.
Seinäkello alkoi surista, ja samassa se löi.
— Puoli kahdeksan … vihdoinkin! Vihdoinkin! — huusi Anna ja kääntyi.
Hänen silmissään oli nyt tavallista voimakkaampi loisto.
Niin säihkynevät naarastiikerin silmät, kun uhrin viimeinen hetki on koittanut.
— Puoli kahdeksan, — toisti kreivi; — no, mitä nyt sitten?… Ahaa, minä ymmärrän … sinä ajattelet illallista… Se on hiukan liian aikaista, rakastettuni… Mutta mitä aikaisemmin, sitä parempi… Istuudu vierelleni, Jolanta!… Samppanja!… Olethan kokonaan unohtanut sen mainion samppanjan, jonka sinulle lähetin … minäkin olin sen unohtaa … mutta kaikenhan unohtaa ollessaan sinun luonasi… Tuo samppanjaa, samppanjaa!… Sinun tulee suuteloillasi siunata minulle rypäleen mehu…