Ylhäältä kuului melua, ja portaille suuntautui valonsäde.
Samassa kuului ääni, joka ei ollut kreivi Lejonborgille suinkaan outo.
Ääni oli Anna Jolantan.
— No, menkää sitten … menkää … minä pesen käteni!
Ylimmällä portaalla näkyi nyt karkeatekoisen saappaan päälle vedetty housunlahje.
Kreivin kivääri laukasi tieten tai tietämättä.
— Jeesus! Luoti sattui minuun! huudahti muuan miesääni, jonka jälkeen kuului raskas putoaminen portaalle.
Kreivi Lejonborg, joka ei ollut luonteeltaan ollenkaan verenhimoinen, oli siis vuodattanut verta. Hänen lempeä luontonsa voitti pian ja hän alkoi koko ruumiiltaan vavista.
— Antautukaa, tai kuolette kuin koira! — kaikui kellariholvissa kauhistava bassoääni.
Kivääri putosi kreivin kädestä. Kellarin valaisivat monet tulet. Mutta kuitenkin pimeni kreivi Lejonborgin silmissä, ja hän vaipui maahan tajutonna.