— Tulehan esiin, eukkoseni, — virkkoi virkamies, kääntyen Stiina-muorin puoleen, joka koko ajan oli ollut niin säikähdyksissään, ettei hän tahtonut jaksaa seisoa jaloillaan, — niinhän asia on, muori hyvä?… Sinä autoit pyssyjen ja pistoolien kantamista kellariin?
— Niin, armollinen laamanni! — vastasi Stiina-muori; — kyllä minä autoin … mutta minä en tiennyt, että se oli niin vaarallista, en!
— Entä mitä kreivi antoi sinulle vaivoistasi? — kysyi poliisimestari.
— Armollinen kreivi pisti minulle tuon tuostakin käteeni upeat juomarahat, — vastasi mummo; — mutta en minä käsittänyt, että siinä oli mitään pahaa!
— Mainitsiko kreivi sinulle koskaan mitään niistä kivääreistä, joita hänen metsästäjänsä kuljetti tänne öisin?
— Sitä en saata tarkoin muistaa, — vastasi jälleen eukko; — mutta kyllä kreivi usein sanoi minulle näin: »minä tiedän, että sinä olet emäntääsi kohtaan hyvin säveä ja huomaavainen», sanoi hän, »ja että sinä myös tahdot palvella minua, ja siksi minä vastapalkkioksi pidän sinut hyvässä muistossa», sanoi hän… Mutta mitä hän sillä tarkoitti, sen Jumala tietäköön!
— No, siinä nyt kuulette itse, — lausui poliisimestari, syytetyn puoleen kääntyen.
— Niin, minä kuulen, ja minä olen kauhusta jähmettynyt! — jupisi kreivi sinertävin huulin.
— Monasti kysyin kreiviltä, — aloitti jälleen Anna, — mitä hän tekisi sellaisella määrällä aseita, sillä olihan luonnollista, että hänen puuhansa minua kummastutti.
— Ja mitä hän vastasi?