— Ja silloin?
— Minä vannotin häntä kertomaan minulle kaikki ja vapauttamaan minut siitä pelosta, jonka valtaan olin joutunut… Minä rukoilin häntä itkien ja polvillani sanomaan minulle totuuden.
— Entä kreivi?
— Kerran hän antoi minun ymmärtää, että hänellä oli jotain tärkeätä tekeillä … jotain sellaista, mistä riippui koko valtakunnan menestys.
— Niin, niin kai … mokomat herrat tarkoittavat valtakunnan hyvää aina, kun he parhaillaan ovat syöksemässä sen turmioon … se on vanha veisu.
— Minä varoitin häntä … minä rukoilin häntä, sen Jumala tietää!… Hän lupasi minulle niin paljon … lupasi jakaa minun kanssani kunniansa ja onnensa … voi, en saata kertoa kaikkea!
— Lupauksista rikkaita, köyhiä rehellisyydestä … jaa, jaa, senkin minä hyvin tunnen… Mutta ettekö voi muistaa, lausuiko kreivi koskaan keskusteluissaan teidän kansanne mitään entisestä kuninkaasta?
— En, sitä en voi muistaa.
— Entä mainitsiko hän mitään eräästä eversti Gustafssonista, joka asuu
Saksassa?
— Taisi hän joskus mainita hänestä … mutta minun on vaikea sitä tarkoin muistaa.