— Kuulitteko hänen milloinkaan ilmaisevan tyytymättömyyttään nykyiseen hallitukseen … hänen majesteettiinsa kuninkaaseen tai armolliseen kruununprinssiimme?
— Ei hän koskaan lausunut heistä sanaakaan… Aivan oikein, kerran hän sentään sanoi, että kruununprinssi on ollut vain tavallinen sotamies.
— Vai niin … ja se häntä ei luonnollisestikaan miellyttänyt?
— Hän sanoi, ettei koskaan ennen ollut kukaan tavallinen, halpa sotamies ollut kuninkaana Ruotsissa.
— Hm, hm… No, oliko hänellä täällä käydessään milloinkaan ystäviä mukanaan?
— Ei, hän tuli aina yksinään.
— Se minusta ensin tuntui merkilliseltä, — ehätti Bruno, — että kreivi aina käski minun ladata kiväärit, ennenkuin minä ripustin ne tänne kellariin, sillä lähettää sellainen määrä ladattuja aseita niinkin kauas kuin Skooneen, sellaista ei tee kukaan järkevä ihminen … en ollut minäkään niin tyhmä, että olisin sitä uskonut.
— Etkö huomauttanut siitä isännällesi?
— Huomautin kyllä, armollinen laamanni … silloin hän juuri lupasikin minulle nuo neljätuhatta, että pitäisin suuni kiinni.
— Parahin kreivi, olettepa keittänyt itsellenne todellakin kirpeän sopan, — virkkoi poliisimestari; — jos voitte sen niellä, niin, kautta sieluni, teidän sisälmyksenne ovat rautaa ja terästä… No, Stark, kenen luota ja mistä sinä sait ne aseet, jotka kannoit tänne?