— Ketä hän vetää nenästä?… Teitäkö vai minua?
Poliisimestari ei tiennyt, mitä hänen tuli vastata, mutta sen kyllä, mitä hänen piti ajatella.
— Huomaatte siis, hyvä herra, — lausui kreivi V. — ettei pidä järkyttää taivasta ja maata yksien sairaiden aivojen vuoksi… Eikö meillä ole tarpeeksi tekemistä niin sanottujen viisastenkin tähden, tarvitsematta tuhlata aikaa ja ajatuksia hulluille.
— Herra kreivi on kieltämättä oikeassa … mutta…
— Kuinka kauan olette hoitanut Tukholman poliisimestarin virkaa, vakinaisen viranhaltijan nauttiessa virkavapautta? — kysyi kreivi äkkiä, ikäänkuin sattumalta.
— Vuoden, herra kreivi, — vastasi virkamies, kummastellen tätä äkillistä puheenaineen vaihdosta.
— Teillä on halua ja voimia edelleenkin hoitaa teille suotua vaikeata, vastuunalaista tointa?
— Niin kauan kuin hänen majesteettinsa luottamus ja herra kreivin suosio…
— Hyvä… On odotettavissa, että vakinainen viranhaltija pian jättää erohakemuksensa.
— Todellako, herra kreivi? — huudahti virkamies kirkastunein katsein.