— Mitäkö hän ajattelee?
— Niin, onko hän vielä tullut huomanneeksi, miksi hänestä ensin tuli valtionkavaltaja ja sitten hullu.
— Epäilen sitä.
— Ja miksi hän saa kiittää juuri meitä kahta noista molemmista ylennyksistään.
— Sitä hän ei tule käsittämään koskaan… Tosin hänen aivonsa ovat terveet, mutta niin syvälle ne eivät jaksa ajatella.
— Mutta kerran hän sen vielä käsittää! — huusi mustalaisnainen, nousten leposohvalta; — kerran hän tulee sen tietämään!… Ja sen sanon hänelle minä … minä itse kuiskaan hänen korvaansa sen kauhean syyn … ha ha!
Vaikka Bruno olikin paatunut rikollinen, pöyristytti häntä kuitenkin
Annan kasvojen raju ilme.
— Mutta jos hän, — virkkoi jälleen Anna, — sitä ennen todellakin kadottaa järkensä!
— Se voi olla mahdollista… Sanotaanhan yleensä, ettei kukaan ihminen ole niin viisas, että hän ei tule hulluksi jos hänet suljetaan Tukholman mielisairaalaan.
— Jollei hän koskaan tule siihen mielentilaan, että hän voi ymmärtää minua … eikä siis milloinkaan saa tietää: minkä tähden, minkä tähden!