Mustalaisille ei ole mikään muu pyhää kuin isän ja äidin luitten nimessä vannottu vala, joka saattaa heidät uhmaamaan kuolemaa ja kidutuksiakin.
— Mene nyt, Bruno, sinä et saa enää viipyä kauemmin, — lausui Anna, irtautuen mustalaisen syleilystä; — Stiina-muori saattaa tulla kotiin millä hetkellä tahansa, ja voisi herättää hänen ja muidenkin ihmisten huomiota, jos sinä nyt viipyisit kauan luonani tuon äskeisen tapahtuman jälkeen… Mene, mene, Brunoni!
— Minä menen, koska sinä käsket, — vastasi Bruno; — mutta milloin saan palata?
— Huomenna hämärissä minä odotan sinua … silloin olet tervetullut,
Bruno!
— Sano minulle, Anna … katsotko, että minä nyt olen täyttänyt lupaukseni?
— Sinä olet täyttänyt!
— Ja että minä olen suorittanut loppuun sen tehtävän, jonka sinä minulle annoit?
— Niin.
— Entä sinun lupauksesi, Anna?
— Anna pitää sen, — vastasi mustalaisnainen; — mutta mene nyt … mene … huomenillalla näemme toisemme jälleen.