— Sama se … kellarimestarihan ne paremmin muistaa kuin minä.
— Tekevät siis kaksikymmentä killinkiä … sitten pullo olutta … vai porteriako se oli?
— Se oli … no, sama sekin … olkaa hyvä ja laskekaa nopeasti, sillä kello on jo paljon.
— Tekee siis neljäkymmentäneljä killinkiä …. ei saakeli, eihän se ollutkaan portteria … tekee siis vain kaksikymmentäkahdeksan.
— Oh, se on aivan samantekevä!
— Edelleen tarjoiltiin pöytäänne kahdeksan lasia punssia … mutta maksaako hovimestari ne kaikki?
— Luonnollisesti … kahdeksan lasia punssia kaksi riikintaalaria … kaksi ja kaksikymmentäkahdeksan … edelleen…
— Miten se voi tehdä kaksi riikintaalaria?… Lasi punssia maksaa minun ravintolassani vain yhdeksän killinkiä … minulla ei ole koskaan tapana kiskoa … tekee siis ainoastaan yksi ja kaksikymmentäviisi … hitto muistakoon, oliko niitä kahdeksan lasia … eiköhän niitä ollutkin vain viisi … en käsitä, miten muistini on huono tänä iltana!
— Maksan vaikka kahdestatoista, kun vain saan tietää, paljonko olen velkaa! — huusi mustalainen yhä levottomampana; — lopuksi oli vielä kolme pulloa punssia, jotka juotiin tässä tiskin ääressä.
— Kolmeko pulloa … ei kaksihan niitä oli … mitä herra hovimestari ajatteleekaan?… eihän minun tapoihini kuulu nylkeminen … saakelin rihveli!… se on tylsä kuin kärsä … minnehän olen laskenut veitsen… Kalle, haepa minulle veitsi!… Minun täytyy teroittaa rihveliä … ei ei, herra hovimestari, ei killinkiäkään enempää kuin olen saapa!