— Etkö?… Miksikä?
— Äiti on sinulle niin vihainen.
— Onko hän vihainen minulle? Mitä pahaa minä olen tehnyt hänelle?
— Kerran, siitä on jo kauan, sinä kuljit tästä ohi … sinulla oli silloin valkoista käsissä ja rinnassa.
— Minä olin surupuvussa.
— Minä huusin sinulle … mutta äiti nipisti minua käsivarresta ja uhkasi sinua kädellään, vaikk'et sinä sitä nähnyt.
— Miksi hän teki niin?
— Tiedätkö, äiti on kovin ankara … koskaan en saa leikkiä kenenkään toisen tytön tai pojan kanssa, enkä minä enää saa käydä tanssimassakaan … mutta Stiina-muori on kiltti … katso, nyt minä olen riisunut hameen tältä rumalta nukelta.
— Hänellepä jäikin nyt ylleen hauskannäköinen hame, — huomautti
Albert.
— Ahaa, sinä tarkoitat alushametta … se on vain paperista, kuten näet … minä riisun siltä senkin … mutta … mutta, — lisäsi hän kiireesti, niinkuin hän olisi muistanut jotain, — sitä minä en uskalla näyttää äidille.